View RSS feed

Menossa
01 kesäkuuta 2007

No niin - tämä päivä menikin Jyväskylässä. Aamulla lähdimme iskän kanssa kahdeksalta kotoa ja palasimme illalla kahdeksalta. ;) Kiva päivä oli. Tulipahan shopattua vaatteita Norjaa varten, ostettua hiusväri ja koulunloppumislahjaksi itselle kaksi koirakirjaa. ;) Ensimmäinen löytö oli "Koirien elekieli" ja toinen "Tunnista koirasi viestit". Taavuskaiselle ostin piggy-puruluita. Eihän se niitä syö. Onneksi sentään ohuet kovat luutikut näyttävät maistuvan, sillä T maiskuttaa nyt ehtä sellaista.

Ihme kyllä en Jyväskylästä kotiuduttuani ollut lainkaan uninen. Ei kun välkkäriä nassuun ja lenkkikamppeet päälle. Semmoisen tunnin verran lenkkeilimme Taavin kanssa. Niitylle suuntasimme. T tarjosi kontaktia kivasti ja lisäksi leikimme käpyillä. Kunnon spurtteja tuli minunkin otettua. Loppulenkistä otin leikkimielisen haun. Jätin Taavin tielle odottelemaan ja menin yhden jyvämyllyrakennuksen taakse piiloon. Sitten kutsuin Taavia. Eihän tuo mikään haku ollut, kun itse kutsuin, mutta tulipahan vahvistettua supernopea luoksari. Sen kummemmin emme ole tänään treenailleet, koska olin tosiaan päivän menossa. Lenkillä teimme kuitenkin pikkaisen kaukoja ja seuraamista.

Ai niin ja huomenna alkaa loma! ;)

  • Kaukot

Niittytien päässä otin muutamia vaihtoja. Palkkaus jatkuvaa, etäisyyttä vähäsen. Aloitusmaahanmeno oikein nopea, vaikka tehtiinkin takapalkan kera. Kauko-ohjaustreenissä T sai kontaktista kehut, mutta kun katsoi muualle murahdin. Halusin tällä tavalla ilmoittaa, etten tässä(kään) liikkeessä salli moista. Vaihdot muuten ok, mutta s-m-vaihdossa ihme kömmähdys eli ei mennyt hissinä. Otin sitten läheltä, jolloin toimi. M-i-vaihto oli todella nopea. Pitkiä treenejä emme tehneet. Olin ihan tyytyväinen pikkutreeniimme.

  • Seuraamista kontaktivahvistusten kautta

Jälleen tein paljon kontaktivahvisteita lenkkeillessä. Palkkasin sekä suullisilla kehuilla että nappuloilla. Taavi ei kontaktivahvistuksissa katsonut jalkaa yhtään. Otin myös perusasennosta lähtemisiä ja keksin hyvän lähtötavan. Ensimmäisen askeleen (vasen jalka) tein liukuvasti pehmentäen liikettä. Heti kun Taavi oli mukana ja vieläpä hyvällä kontaktilla, vahvistin sen vihellyksellä + seuraavalla nappulalla. Tätä tein pari kertaa. Välillä vain kehuin lähdöt ja palkkasin sitten joko perusasennosta tai vauhdista. Olin tyytyväinen! Intoa oli niin kontaktivahvistuksissa kuin tuossa pienessä seuraamistreenissä.

Tunnisteet: