Kuumaa, gängiä ja tokokurssia
03 kesäkuuta 2007
Miettikää, minulle on tullut kamala energiapaukku kesän mukana! En tiedä, johtuneeko suuresta energiatankkauksesta vaiko sitten yksinkertaisesti rautatableteista, mutta virtaa on. Asiahan on pelkästään positiivinen. Joka tapauksessa kesä on aivan upeaa aikaa! Aamulla oli jo todella lämmin: luksusta. Yhdeksän jälkeen lähdin Paulalle hakemaan laumaa Taavin kanssa. Äiskä lähti mukaan. Olihan kiva viettää aamu mammelin kanssa ennen "suureen maailmaan" lähtemistä - ikäänkuin 5 päivää Norjassa olisi huiman pitkä aika.
Meillä oli koko gängi mukana puolentoistatunnin reippailulenkillä.
Äiti tuli minua vastaan, kun lähdin Paulalta. Talutin siis vain pikkumatkan neljää koiraa, sillä äiti otti ystävällisesti Jätkän ja Mandin. (Mansin )Jätkä pulahti uimaan varmaan viisi-kuusi kertaa matkan aikana. Tulipahan pojan kahlattua kunnolla ojanpohjat. Taavi keskittyi lähinnä minun "pomppitamiseeni" jatkuvilla kontaktikävelyillä. Heh, kivaahan se vain oli. Kävyilläkin leikimme. Taavi oli ihanan rento ja vapautunut. Paulalla oli taas pesemistä, sillä Timi ja Jätkä olivat molemmat aivan märkiä ja kuraisia. Viimeksi eilen oli Paula pessyt Jätskin oikein shampoolla. Onneksi Jätkä rakastaa suihkua.
Kieltämättä tulee ikävä Paulakin koiria ulkomaille lähtiessä. Jotenkin haikeaa lähteä, mutta oikeasti odotan reissua. On se vain kumma lähteä ulkomaille, kun viimeisestä lentokoneella tehdystä keikasta on vierähtänyt kuusi vuotta. Japani oli kohteena, ja matka kesti 9 päivää. Se oli aikaa ennen Taavia.
Päivällä lähdimme sitten tokon alkeiskurssia pitämään. Oli kuuma! Kentälle paistoi aurinko kirkkaalta taivalta ja mäkäräiset huolehtivat erityishäiriöistä. Inhottavia öppiäisiä. Paikalle saapuivat tänään vain Evet ja Tuula. Kiva oli silti pitää treenejä airedalenterrierille, seropille ja tipsulle omistajiin. Sivulletulosta lähdimme liikkeelle, ja Tee oli tietenkin esimerkkikoirana. Ihmeen hyvin Taavi jaksoi näyttää liikkeitä, vaikka pyörällä olimme tulleet. Kamat saimme sentään varjopaikkaan, ja tein Taaville vanhasta muurista "kopin". Taavuskainen sai näyttää ALO-luokan liikkeestä pysähtymiset, luoksetulon, seuraamista (myös VOI-askelsiirtymiä) ja hypyn (agiesteellä). Taavi teki nätisti, vaikka en palkinnut namilla (Denta Stixejä, juustoa) joka suorituksen jälkeen. Hienoa! Häiriöistä Taavi ei välittänyt juurikaan. Seuraamisessakin katsoi ylöspäin, eikä jalkaa. Palkkaa vaihtelevasti myös kontaktikävelystä, kun tein sitä pätkän malliksi. Ei yhtään ininää, liikkeet teki hyvin ja ainoastaan pari kertaa nosti hännän (+ murahti) vieressä pikkaisen haukkuville koirille. Hyvä! Loppuun näytimme vielä ruudun. Ensin T juoksi jotenkin ruudun taakse, sitten vasta ruutuun. En palkinnut, kun ei mennyt suoraan. Toinen suoritus oli hieno - pallonheittoa ja leikkiä. Alusta oli molemmilla kerroilla ruudussa. Tuulan airis ja Even seropi olivat matkalla ikäänkuin "vahinkokujana". Tänään siis lähinnä kerroin tokosta yleensä, koska oli niin kuuma ja pitäähän aluksi tietää, mitä aletaan opetella. Omista kotitreeneistä on taas luettelomaisesti.
- Kauko-ohjaus
Aamulla ulkoillessa kujalla pari vaihtoa. T teki reippaasti, kun otin vain maahan-seiso. Kaikki jopa puhtaita, vaikka etäisyyttä oli reilut 5 m. Hyvä! Palkaksi "hyvä" tai naminheitto taakse.
Iltaruualla eteisessä muutamia toistoja. Kokeilin kuiskata käskyjä, käytin pelkkiä käsimerkkejä jne. Palkitsin kehuilla ja namilla - sekä taakse että eteen. Jopa maahan-seiso ihan ok. Tajusin muuten, että jatkossa kannattaa käyttää "hyvä"-käskyjä namin asemasta kaukoissa (siis välissä) ja muistaa taas ottaa mukaan takapalkkasysteemi. Edestä kannattaa palkita vain harvoin! Muista!
- Metalliesine
Iltaruualla ennen ruokakupille vapauttamista kaksi metallinoutoa eteisessä. Vanha ja uusi esine vierekkäin ja käsky. T haki vanhan ensin. Tästä kehu. Toisella kerralla toi tietenkin uuden ja tästä vapautus kupille. Molemmat toistot sujuivat hyvin: reipas poika!
Illalla purettiin matkajännitystä lähtemällä vielä lenkille niitylle. Luvassa oli treeniä. Menihän siinä melkein neljäkymmentäviisi minuuttia, kun käppäiltiin niitylle päin ja tottisteltiin matkalla. Taavi oli innoissaan ja ihana. Mukavaa oli! Jäi hyvä mieli treeneistä, joten kiva lähteä nyt ulkomaille. Pikkupoikakin on rauhallinen aktiivisen päivän jälkeen. Vielä saa mussutella luuta ja sitten mennään nukkumaan.
- Kaukoja, seuraamista, kontaktia
Koko lenkin ajan tietenkin kontaktivahvistuksia. Taavi tarjosi käytännössä jatkuvasti vasemmalla puolella kävelemistä. Otin sitten seuraamisen perusasentolähtöjä. Katse ylhäällä, tiivis paikka --> palkka. Kehuja ja namia. Jos teki "löysästi", katse valahti tms. kevyt kielto "hyi". Alkoi toimia. Muistin varsinkin tulomatkalla palkkailla myös perusasentoistumisia pysähdyksissä, mutta pääosin liikkeestä palkkaamista. Pitkillä pätkillä kontakti pysyi ylhäällä koko ajan.
Kaukoja 4-tien jälkeen noin 6 metristä. Menipäs hyvin. Joitain vaihtoja palkkailin kehulla + nappulalla, osan kehulla. Taavi kuitenkin tiesi jokaisen vaihdon jälkeen tehneensä hyvin, koska tuli joko suullinen käsky tai ihan konkreettinen palkka. Palkat edestä, taas. Taavin into oli niin hyvä (ja keskittyminen myös), että pienistä liikahduksista en tällä kertaa välittänyt. Aloitusmaahanmenokin kun oli niin säpäkkä. Tyytyväinen fiilis jäi!
- Käpytunnari
Lenkillä leikittiin taas kävyillä. Pienelle metsätielle tein käpytunnarin ottamalla yhden kävyn, merkitsemällä sen ja piilottamalla muiden joukkoon. T odotti kauempana. Poika meni heti tunnarikäskyn saatuaan etsimään, löysi oman nopeasti ja palautti reippaasti. Kehuin iloisesti ja annoin nappulan. Lopuksi leikittiin tällä uudella omalla kävyllä.
Tunnisteet: toko
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin