Vihdoin agiliitelyä
31 toukokuuta 2007

Edellinen agilitypostaus oli kirjoitettu huhtikuussa. Onpas meillä ollutkin mielettömän pitkä "kerätään motivaatiota"-loma, joka ei oikeasti ole edes kovin onnistunut. Motivaatio agilityn tavoitteelliseen treenaamiseen on edelleen jossain kiven alla. En oikein uskonut sanovani tätä, mutta kannattaa myöntää reilusti, eikä keksiä selityksiä. Tosiaan, en ole harjoitellut, kun ei ole innostanut yhtään. Kerrassaan typerää, sillä koirahan olisi täydellinen pakkaus agilityyn. Ohjaajalla riittää töitä ohjaamisessa ja kipittämisessä, mutta loppujen lopuksi T tekee yhdessä, eikä vetele omiaan. Eri asia onkin, jos ohjaaja itse on tuhottomasti myöhässä.

Joka tapauksessa lähdin illalla pyöräilemään agilitykentälle. Päätin siis oikeasti treenata. Kenttä on ihanassa kunnossa ja esteitä on nyt paljon, kun uudetkin esteet ovat käytössä. Kentällä oli yksi sekarotuinen harjoittelemassa omistajineen, mutta pääsimme Taavin kanssa heti tositoimiin. Poika olikin intopinkeänä kuin mikä - huh. Aluksi kevyitä hyppyharjoituksia ja putkeenlähetyksiä (U-putki). Hyvin kuunteli T, vaikka suu kävi ja moottori oli kuumana. Hiljensin tahallani ohjausta, kun tuntui, että haukkua tuli taas hirvittävästi.

Aitapyöritysten jälkeen otin A-esteen (hyvä!), renkaan, muurin, suoran putken, aidan ja kepit pötköön. Hauskaa kiemuraa mentiin, kun otettiin mukaan vielä pari aitaa. Kepeille tein lähetyksiä eri kulmista. Yhdessä vaiheessa hidastin itse liikaa, T jätti kesken. Yksi huono sisäänmeno tuli, muuten ok. Lopussa alkoi Taavi löytää normirytminsä - sen nopean. Tauon jälkeen otin aitapyörityksiä haltuunotoilla. Välillä kielsin kevyesti haukkumisesta. Taavi hiljeni, mutta ei mennyt lukkoon (ei mene yleensäkään). Enhän minä täydellistä hiljaisuutta vaadi. Kohtuus kaikessa!

Hauskaahan se liitäminen oli. Pakko vain keksiä suunnitelmallisia ja haasteellisia harjoituksia, koska nyt vain liidän. Taavi osaa, ja minä teen sellaisia treenejä, jotka itsekin osaan. Täytyy pyytää oikeasti Miraa tai Marjaanaa treeniseuraksi, jotta saan niitä kenkkumaisia haltuunottoja ja tiukkoja paikkoja treenin alle. Norjasta palattuani alkaa agikausi. Ainakin kovasti yritän etsiä sitä motivaatiota. Kunhan saan haastetta treeniin, niin kipinä syttyy. Näin siis uskon ja toivon.

Tunnisteet: agility

kirjoittanut N_ 22:17 |