Pikkuorava häiriöissä
17 toukokuuta 2007
Heikki Helan helatorstai. Onpahan kunnon aukki sivistyksessä, kun en oikeasti edes tiedä, miksi helatorstaita vietetään. Kiva päivä se on - extralomaa. Kimppatokoilimme tänään keskustan pallokentällä. Leena tuli hakemaan minua ja Taavia puoli kahdentoista paikkeilla. Hänellä oli mukanaan tällä kertaa vain lapinporokoirapoika Ami, joten ihana Dinatsu jäi näkemättä. Mukava poikahan tuo Amikin on. Taavi matkusti autossa oikein nätisti, eikä edes stressaillut pahasti, kun saavuimme pallokentälle.
Minun ja Leenan lisäksi tokoiluun osallistui Heini, Marjaana ja Hanna. Taavin kanssa tokoilimme pallokentällä Marjaanan & Staran sekä Hannan & Luna-koikkerin vieressä. Leena & Ami ja Heini, Milli & Oxy tekivät tottista ala-asteen pihalla.
- Seuraaminen
Ensiksi seuraamista sitten Staran tehdessä mm. ruutua. Kontakti oli oikein hyvä - katsoi ylöspäin. Palkaksi "jees". Tätä kontaktikävelynä - hienoa. Tein sitten perusasennosta lähdettynä pidemmän pätkän: käännöksiä (oikea, vasen, täyskäännös vasen), juoksua ja hidasta käyntiä. Pysähdyksiä myös muutama. Tekipäs Taavi nätisti. Vauhdista "jees" + palkka. Hyvä!
- Ruutu
Seuraamisen jälkeen ruutua. Staran ruutu oli häiriönä vasemmalla. Taavin ruutu oli keltainen, alusta hiekan alla piilossa. Taavi oli todella innokkaana ennen ruutua ja menikin hienosti keskelle ruutua - haki keskikohtaa hyvin. Palkaksi vihellys + leikkiä kangaspatukalla. Saalisleikkiä leikittiin tovi. Taavi leikki todella kivasti. Olin tyytyväinen! Harhailusta tms. ei ollut tietoakaan.
- Kaukot
Olin aivan Taavin edessä ja otin sekasarjaa palkiten jokaisen vaihdon. Taavi vähän hämmästyi, kun palkkaa tulikin niin paljon, eikä pää enää kääntyillyt ilman haistelua varten - paitsi alussa. Kielsin mokomasta kääntelystä, jolloin T keskittyi hyvin. Jatketaan näin. Huom! Aloitusmaahanmenokin oli näpäkkä.
- Maahanmenot takasanan kera
Tänään kaikki maahanmenot kentällä 100-prosenttisesti onnistuneita! Palkaksi lelu eteen tai nami etujalkojen väliin. Todella hienosti Taavi teki näitä. Otin siis takasanan kanssa sekä vauhdista maahan käskien. Palkaksi vauhtimaahanmenoista patukan heittäminen. Ihana koira!
- Palkkaamattomuustreeniä vähäsen
Kaukojen jälkeen taukoilua ja sitten pikkaisen "jees" + taputuksia. Näitä tosin tein jo kaikkien liikkeiden kanssa eli jatkoin tämän uuden palkitsemiseleen ehdollistamista. Ensiksi otin seuraamista perusasennosta perusasentoon. Eipä tuo kovin pitkä pätkä ollut. Palkitsin "jees" + taputus + nami. Sitten siirtyminen (kehuin "hyvä") seuraavaan eli liikkeestä istumiseen, joka meni hyvin. Tästä pelkkä "jees" + taputus". Seuraavaksi siirtyminen pikkukaukoon. Vaihtona vain m-s, josta "jees" + taputus + nami. Hyvä! Ei siis muuta tällä kertaa - pikkuhiljaa edetään.
- Luoksetulon pysäytys
Tässä välissä taukoilimme kunnolla. Juttelin Heinin ja Hannan kanssa, Taavi makoili penkillä ja Luna oli vieressä. Taavi oli kivan rauhallinen - hyvä. Otin sitten pysärin keltaisilla merkeillä. Etäisyyttä oli reilusti. Takapalkaksi patukka. Hienosti meni maahan, tästä palkka. Ensin ei lähtenyt tulemaan kutsuessa. Tuuli oli koko ajan navakkaa, joten ei kai vain kuullut kunnolla. Vieressä olevasta Lunasta ja Heinistä ja Hannasta ei näyttänyt ottavan häiriötä. Lähdin juoksemaan taaksepäin, jolloin T tuli. Lyhyemmältä matkalta yksi puhdas läpijuoksu. Sitten uudestaan pysäriä yrittämään. T meni "stå"-käskyllä istumaan - epävarma. Ei siis kuullut oikein kunnolla ja varmuutta ei riittänyt. Toinen toisto toimi ja todella hyvän stopin teki. Lelulle vapautin 2 sek kuluttua. Tämä riitti. Hyvä keskittyminen Taavilla!
- Taukoilua
Jutellessamme tyttöjen kanssa Taavi makoili maassa rauhallisena, vaikka Ira, Stara ja Luna olivat ihan vieressä. Hyvä!
- Paikallamakuu
Muiden jo lähdettyä otimme Amilla ja Taavilla paikkamakuun. Tämä tehtiin ns. liikkeenomaisesti eli veimme poitsut riviin irti. Taavi seurasi todella nätisti. Käskytin Taavin ensin maahan ja palkitsin tästä, kun asento oli niin hyvä. Menimme Leenan kanssa piiloon. Paikallamakuuaika oli yli 4 min, koska en laittanut kelloa heti päälle. Taavi oli täysin hiljaa täydellisessä asennossa rauhallisena. Arvatkaapa, olinko iloinen? Sivulle nouseminen oli hyvä. Palkitsin rauhallisesti - jes.
- Tunnari
Pieni tauko ja sitten tehtiin tunnari liikkeenomaisesti. Leena vei kapulat. Taavi meni reippaasti kapuloille, mutta nosteli vääriä. Oikean sentään toi ja teki koko ajan töitä, eikä haahuillut/nuuhkinut ilmaa. Palkitsin rauhallisesti. En ottanut toista kertaa, kun kerran toi oikean ja teki ihan töitäkin. Unohdin alussa kapulalla leikittämisen. Seuraavalla kerralla pitää tehdä sitä kapulalla leikittämistä tai ainakin houkutella vähän oman suuntaan. Lisäksi voisi ottaa kuitenkin toisen kerran sillä "lähetys läheltä"-menetelmällä. Ihan hyvä mieli tästä jäi silti.
- Summailua
Lopuksi vielä Taavi odotteli Amin tunnaritreenin ajan penkillä istuallaan ja oli hiljaa. Taavi oli tänään aika rauhallinen, eikä hajutkaan kiinnostaneet niin kovasti. Intoa piisasi ja fiilis oli molemmilla hyvä. Tottis on jees. Kiitoksia Leenalle tuhannesti kyydistä ja kaikille muillekin seurasta! Nämä häiriötreenit ovat todella tarpeen.
Illalla Taavi sai mussutella luuta, ratkoa Kongia ja lisäksi käytiin sauvakävelyllä. Rauhoittelut pitäisi vielä tehdä. Huomenna onkin sitten eläinlääkärikäynti, josta seuraa pikkaisen lomaa Taavuskaiselle. Kirjailen tähän vielä kotitreenit.
- Metalliesine
Taavi on kone. Iltaruualla otin Taavin ruokakupista raakaa jauhelihaa ja menin eteiseen metalleja treenaamaan. Ruokakuppi jäi keittiön lattialle. Sain tänään Heiniltä uudemman metalliesineemme takaisin, joten sekin oli treenissä mukana. Eteisessä oli vierekkäin kummatkin metalliesineemme. Lähetin Taavin noutamaan. Taavi toi vanhemman esineen ensiksi ja vieläpä nopeasti! Annoin jauhelihapalkan ja lähetin hakemaan toisen metallin. Taavi toi vähän hämmästyneenä uuden kevyemmän ja pääsi sitten syömään. Hienosti menee taas metallikin - jippii!
- Kontaktivahvistuksia ja paikallasiirtymisiä
Ulkoillessa taas paljon kontaktikävelyä. Samalla tuli tehtyä paikallasiirtymisiä: askeleita oikeaan ja vasempaan, käännöksiä paikallaan ja peruuttamista. Kaikki ok.
Tunnisteet: toko
1 Kommentit:
Hyvä et sä varottelit Marjoa jo nyt vierailustasi :D Jaksat kirjottaa aina niin tarkasti ja hyvin. <3
Lähetä kommentti
<< Kotiin