Noutoja ja lauantaita
05 toukokuuta 2007
Lötköttelyä ja pitkään nukkumista tänään ohjelmassa. Äitinen hoiti koirulit, joten tulipahan itse nukuttua kymmeneen. Lihakset eivät olleet aamulla missään huonossa kunnossa, mutta lenkin jälkeen olikin taas ihana (lue: kaamea) olo. Päivällä treenattiin vähäsen ja pakattiin treenireppua huomista varten. Ainakin leluja on lähdössä mukaan paljon. Pitää muistaa ottaa Paulan antamat naudanmahapalat nameiksi!
Olen muuten tehnyt vähän suunnitelmia kokeenomaisista treeneistä. Kirjailen niitä ylös ja laitan sitten johonkin yhteenvetoon/omaan merkintään, kunhan saan suunnitelmani valmiiksi. Eipä ole kylläkään kuin kaksi tärkeää asiaa, joista on jo ennenkin ollut puhetta.
Muuten, pitäisiköhän poistaa "typerät" Google-mainokset? Come on, blogissamme mainostetaan ruisketta, joka liuottaa rasvan - ei enää rasvaimua. Oh, en koe tarvitsevani sellaista. Huh.
Illemmalla käytiin iskän kanssa kentällä esteitä siirtelemässä Marjaanan, Timon ja Riston apuna. Risto tasasi kenttää traktorilla, jotta saadaan taas ruohotupot pois kentältä. Äsken Taavi sai hierontansa. Vasen lonkka oli vähän jumissa, mutta muuten ei mitään ongelmia. Huomenna onkin sitten rankka tokopäivä. Innolla odottelen.
- Hyppynouto
Päivällä noin 10 min lenkiltä tulemisen jälkeen kaksi hyppynoutoa. Jami ja Juuso olivat häiriönä pihalla. Kapulan luokse menemiset olivat nopeita, mutta kapulan ja esteen välisen matkan T olisi voinut juosta nopeammin. Vahviste (vihellys) esteen hyppäämisessä palauttamisvaiheessa. Kiertämistä ei yrittänytkään, vaikka 2. toisto oli vino (vasemmalle). Palkaksi leikkiä krokolla.
- Metalliesine
Olipahan taas vähän ongelmia tämän liikkeen kanssa - paah. Yhden noudon "huonolla" esineellä sain onnistumaan pihalla niin pitkälle, että pudotti sen sivulla eteeni - ei palkkaa. Sisällä teki kissanruoalla yhden ihan hyvän noudon, mutta ottaessani 2. toiston ei noutanutkaan. Opin jotain - jee.
Iltaruualla pihakäytävällä toisto. Kokeilin vanhemmalla esineellä, mutta ei toiminut. Uudemmalla toimi. Näin ollen kaksi asiaa opittu:
- Metalliesinettä 1 toisto/krt (eihän kokeessakaan ole enempää!)
- Ulkona toistoja aluksi kevyemmällä esineellä --> tottuu tekemään metallia pihalla. Kun onnistuu hyvin, tehdään vanhemmalla esineellä.
- Kaukoja, pysähdystä, kontaktivahvistusia
Ulkoillessa pari kaukovaihtoa (iskä, Jami ja Juuso häiriönä), jotka ok. Kontaktivahvistuksia nopeat perusasennot, intoa ja hyvä kontakti. Yksi yllätysstoppi kujalla - pysähtyi hienosti. Palasin palkitsemaan.
Tunnisteet: toko
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin