Tokomerkintä nro. 200
02 huhtikuuta 2007
Yksi koe on enää jäljellä, sillä tänään kävin aamulla tekemässä historian kokeen. Hyvin tuntui koe menevän - toivottavasti en joudu myöhemmin ottamaan sanojani takaisin. Matikan todennäköisyydet vielä kun osuisivat keskiviikkona kohdalleen, niin jäisi ihan hyvä mieli koko koeviikosta. Koe oli tosiaan heti aamulla ja onneksi pääsin iskän kyydillä kotiin. Iskä jäi kotitoimistolle loppupäiväksi, joten kuskailusta ei sitten ollutkaan haittaa isukille.
Päivällä kertailin matikkaa, ja lisäksi kävimme Taavin kanssa lenkillä. Tuuli oli navakkaa, mutta olipahan tie kuiva. Lenkin jälkeen menikin lähes puoli tuntia, kun paloittelin maksaa Taaville nameiksi. Tarkoituksena oli paistaa uunissa iso satsi maksaa kerralla. Nyt meillä onkin moneksi kuukaudeksi maksanameja.
Illalla laskeskelin matikkaa, Taavi nukkui ja leikki Kongilla. Annoin luunkin, mutta eipä maistunut. Ennen luun antamista kuitenkin teetin pojalla vähän käännöksiä paikallaan. Oikealle tehdyn käännöksen jälkeinen perusasento oli löysä - pitää olla nopeampi. Treenattiinkin vähän, mutta muuten ei tehty mitään erikoisempaa. Huomenna on vapaapäivä, sillä minulla ei ole koetta. Joudun kuitenkin menemään klo 16.15 autokouluun kolmeksi tunniksi. Nyt blogimerkinnän kirjoitettuani tehdään Taavin kanssa iltarauhoittelut. T kyllä jo nukkuu, joten eiköhän rauhoituta aika nopeasti.
- Kontaktivahvistukset
Jes- näissä on päästy hyvin käyntiin. Olen ulkoillessa vahvistellut Taavin kontaktia parhaani mukaan. Seuraamista on siis harjoiteltu kontaktikävelyn kautta. Pysähdyksiä olen tehnyt,ja pääpaino palkkaamisessa on edelleen perusasennoissa. Olen kuitenkin huomannut, että kannattaa palkita myös liikkeestä, jotta kontakti varmasti vahvistuu liikkeessäkin.
Kuralätäköiden kohdalla Taavin kontakti välillä meni alas ts. ei katso suoraan ylös silmiin. Jos emme ole kävele missään epätasaisessa paikassa tms., olen huomauttanut katseen laskeutumisesta. Ylös pitää katsoa, jos aikoo sivulla kävellä. Palkitsen siis kontaktit nappuloilla.
- Maahanmeno
Aamuruualla tehtiin 2 x 5 sarjaa huoneessani. Ensimmäisessä sarjassa käskin aluksi vihjeellä "down"! Ihmettelin, miksi T ei heti tehnyt kunnon sfinkseja. Tajusin käyttäväni väärää käskyä ja johan alkoi sujua, kun sanoin "ma". Iltaruualla tehtiin sitten 3 x 5 toistoa. Jälleen (!) ensimmäisessä sarjassa sanoin "down" aluksi, mutta muistin aika pian muuttaa. Ihmeellisiä muistikatkoksia minulla on. Varsinaiset maahanmenot olivat nopeita ja napakoita. Pari kertaa T teki huonomman maahanmenon. Positiivista oli, että T korjasi itse asentoaan paremmaksi - jes.
- Kauko-ohjaus
Klo 17.15 oli vuorossa kaukotreeni: i-s-i. Etäisyyttä 2 m (ensimmäisessä toistossa 1,5 m), paikkana pihatie (vähän Peltoniemeen päin) ja palkkana omatekoiset namit. Istumisen palkkasin taakse, seisomisen edestä (huom! 2 x takapalkka). 1.sarjassa onnistumisia 90 %. Yhdellä istu-käskyllä tarjosi maahanmenoa: huono käsimerkki. 2.sarjassa ei istunut yhdellä toistokerralla (90 %). 3.sarjassa onnistumisia 80 %. Neljännellä toistolla ei istunut (huono käsimerkki) ja viimeisellä toistokerralla ei tehnyt kunnon seisomista, vaan tuli eteenpäin. Ilmeisesti tein liian kutsuvan käsimerkin. Istumisten epäonnistuessa autoin läheltä uuteen asentoon, en toistanut käskyä. Seisomisen otin vain uusiksi. Taavi oli tarkkana: seisomiset olivat upeita. Istumiset ovat edelleen hitaita, mutta vahvistetaan nopeutta myöhemmin. Seuraavalla kerralla on vuorossa istu-maahan-istu.
- Ruutu
Iltaseitsemältä menimme ulos ottamaan ruutua. Minä tosin kävin jo aikaisemmin tekemässä pihatielle (Peltoniemeen päin) ruudun: kaksi putkenpätkää ja 0,5 litran limupullot. Toisen ruudun tein pihaparkkikselle (kissanruokapurkit). Molemmissa ruuduissa oli alustat. Hain Taavin sisältä, vein autotallille (ei nähnyt ruutuja etukäteen) ja kysyin ruutua. Mielestäni T oli vähän alavireinen ennen treeniä, mutta reipastui. T katsoi kysymyksen jälkeen eteenpäin. Lähetin ruutuun, ja T meni hyvällä vauhdilla. Etäisyyttä ruutuun oli reippaasti. Sitten lyökin tyhjää. Pysäytin koiran ja käskin kohta maahan. Lähdin lähestymään Taavia ja huomasin, että T on ruudun edessä - ei siis ruudussa. Oikeasti en tajua, miten oikein arvioin Taavin paikkaa. Mielestäni se oli jo alustalla, kun käskin pysähtyä, ja T kyllä pysähtyi heti. Arvioin koko homman väärin. Seisomispysähdys oli hyvä - ei siinä mitään. Maahanmeno olisi voinut olla vähän napakampi, pitää vahvistaa nopeammaksi. Tästä toistosta en kuitenkaan palkinnut, vaan käskin ruutuun uudelleen ja kehuin. Menin hiukan kauemmaksi ja lähetin Taavin uudelleen. T meni heti alustalle, vihelsin ja heitin Hytinäapinan palkaksi.
Hetken leikittyämme käänsin Taavin ja kysyin ruutua. Olimme lähellä pihaparkkista, joten T pääsi pian juoksemaan toiseen ruutuun. Taavi meni hienosti purkkiruutuun alustalle. Käskin seisomaan ja menin palkitsemaan lelulla. Loppuun vielä yksi lähetys 1.ruutuun - palkka alustalle menemisestä. Taavi teki hienosti kaiken ja oli todella leikkisällä tuulella. Sitä ensimmäisen toiston kämmiä en vain tajua. Olisipa ollut joku katsomassa.
- Luoksetulon pysäytys
Korjasin ruudut pois ja menin pellolle. Kutsuin Taavin luokseni (tuli täysillä) ja palkitsin namilla. Seuraavaksi vuorossa oli pysäri. Jätin takapalkaksi Hytinäapinan ja menin kauas Taavista. Kutsuin, pysäytin seisomaan (hyvä!), odotin hetken, kutsuin ja käskin maahan. Sitten odotin hetken ja vapautin taakse. Taavi joutui vähän etsiskelemään lelua ja löysi ensin jopa lampaanvillaa.
Toinen toisto otettiin eri suunnasta. Nyt vapautin seisomisesta taakse. Upea pysähdys oli! Täydellinen pysäritreeni oli tänään. Loppuun leikittiin vielä saalisleikkiä pihalla ja hauskaa oli. Muistin rauhoitella.
Tunnisteet: toko
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin