Ei osaa - oppiiko ikinä?
14 huhtikuuta 2007

Niin siinä kävi: kolmesta startista hylyt. Seinäjoen reissu oli mukava, mutta tuloksien suhteen täysi katastrofi. Kisapäivänä selvisin tappiolöylystä ihan ok. Sunnuntaina ja maanantaina tuli lyötyä päätä seinään iltasella. Mie oon aina yhtä yhtä huono häviäjä - ainakin kun itse mokailen.

Mitä sitten tapahtui? Oikeastaan tein samoja virheitä, kun keskiviikkona Salme Mujusen valmennuksessa. Uusia ohjausmalleja ei ollut helppo ottaa käyttöön, vaan vanhat tavat ovat tiukasti selkäytimessä. Koirahan toimi, mikä ei todellakaan ollut yllätys.

Seinäjoen kisoissa tuomarina oli Tuomo Pajari. Ensimmäinen perusrata oli kaiken kaikkiaan mukava. Alussa oli kaksi aitaa, joilta suunnattiin puomille. Jätin Taavin odottamaan aitojen taakse. Puomin kontakti oli hyvä - pysähtyi kunnolla. Puomilta mentiin renkaalle ja kaarrettiin U-putkeen toisesta päästä. Sitten juostiin muurille putkeen, aidalle ja kepeille. Kielto ennen keppejä tuli, koska T melkein suuntasi A-esteelle. Olin itse pahasti myöhässä. Loppuradalla mentiin A-este kaksi kertaa ja aitoja. Taavin kontaktit olivat ok, aitojen takaaotot menivät hienosti, ja pujottelu oli hyvää. Ja se hylky? Toiseksi viimeistä aitaa ennen ohjaaja nostaa kätensä hiukan viistosti vasemmalle, ja koira klikkaa vasemman puoleisen aidan. Minä jäin liian taakse, en juossut suoraan eteenpäin linjassa ja niinpä ei päästy sitä viimeistä suoraa maaliin.

1.rata oli kiva, hyvä ja mukava. Taavi irtosi kivasti, mutta minä en antanut sille tarpeeksi tilaa liitää. Sorruin varmisteluun, jarrutteluun, eikä ohjaus kulkenut yhtään loogisesti. Jännitystä kai tässä pitäisi syyttää, eikä tuo kisataukokaan ole - näköjään - hyvää tehnyt. Meno ei siis omasta mielestäni ollut lainkaan sujuvaa, vaan haparointia. Joka tapauksessa yksi plussa jäi käteen: putkeenlähetykset (päivän tavoite!) olivat onnistuneita.

Taavi oli kisoissa hyvillä mielin. Poika ei vikissyt, eikä juurikaan stressaillut. Välillä alkoi innostua toisten menosta, mutta hiljeni kivasti, kun kielsin. Boksissa T oli kiltisti - hyvä, hyvä. Makupaloina minulla oli ostoherkkuja (puolikosteita) ja extranamina verilettuja - jam. Hallissa kaikui melkoisesti, mikä ei onneksi Taavi haitannut.

Sitten se 2.rata. Tämä rata jäi harmittamaan kaikista eniten - voi itkut. Hanna neuvoi todella paljon radan suorittamisessa, ja olin luottavainen radalle lähtiessä. Kun vain muistan liikkua, menee hyvin. Alussa oli aidat ja kepit. Taavi teki kunnon sisäänmenon kepeille. Keppien jälkeen valssasin ja lähetin eteen aidalle ja putkeen. Hyvä putkeenmeno - jes! Taavin juostessa putkeen pinkaisin suoraan valssin pituuden viereen ja sitten suunnattiin A-esteelle. A:lla jäi varmistelemaan TAAS, mutta onneksi sentään sain ohjattua aidalle ihan hyvin. Putkeenkin kerkisin ohjata. U-putkesta suunnattiin muurille. Nyt tulee emämoka. Minun piti tehdä haltuunottovalssi, mutta teinkin ns. viskaistun valssin. Mitään haltuunottoa en tehnyt, vaan yritin kääntää itseni. Videolta näkee, kuinka vasen käteni osoittaa sadasosasekunnin ajan vasemmalle renkaalle ja sinnehän se T livahti. Heh, loppurata puomeineen ja aitoineen meni ok. Puomille tosin palautin, koska olisi saanut pysähtyä kontaktille paremmin. Kannatti treenata, kun oli HYL alla. Hanna oli kamalan harmissaan puolestaan ja kehui menoa. Itse tuntui kivalle, kun oli juossut alkuradasta kunnolla ja kerinnyt, mutta ääliömoka puolessa välissä rataa ketutti ja ketuttaa edelleen.

3.hyppyrata. Ei ohjaus kulje, ei. Putken jälkeen jään odottamaan koiraa, enkä kerkiä tehdä valssia. Oikosulku taas? Loppurata meni ihan ok, vaikka en keskittynyt yhtään. Taavi teki hienosti ja oli älyttömän täpinöissään radalta poistuessamme.

Hyvin menee meillä kakkosissa, kun ei saada yhtäkään tulosta. Edelleen asenteeni on se, että otan ehkä kuitenkin hylyn, jossa koira toimii, kun esim. 35 virhettä kieltoineen ja kontaktivirheineen. Koirahan teki jälleen hienosti, mutta ohjaaja ei. Seuraavissa kisoissa voisi tehdä, vaikka niin kuin harjoittelee: käyttää Taavin putkessa viipymisajat hyväksi (edetä) ja tehdä haltuunotot. Mitäköhän sitä edes harjoittelee sellaisia asioita, joita ei koskaan tee kisoissa? Ei kai alhaalta ole kuin yksi tie ja se on ylös. Ai niin, se kysymys. Oppiiko ikinä? En tiedä, mutta yritetään. Ja hei, agilitynhän pitää olla hauskaa. Ei ole kiva tulla blogiin kirjoittamaan, että 3 x HYL tuli. Mieluummin sitä hehkuttelisi nollia, tottahan se on. Valitettavasti mekään ei aina - siis ei lähestään aina - onnistuta. Ja minä olen päättänyt oppia siihen. Elämä ei voi olla aina voittoisaa, saati suorittamista. Joskus pitää oppia pitämään hauskaa.

Tunnisteet: agility

kirjoittanut N_ 09:14 |