Sadetta ja räntää
10 maaliskuuta 2007
Äkkiä meni tämäkin lauantai. Aamulla käväistiin lenkillä. Tuntui todella hyvältä käydä kunnolla hikoilemassa. Tuuli oli navakkaa, mutta aamulla ei sentään satanut vettä tai räntää. Päivällä alkoikin sitten sataa. Meidän oli tarkoitus lähteä Taavin ja Timin kanssa päivälenkille niitylle. Loppujen lopuksi ei lähdetty räntäsateeseen, sillä Timikin oli käynyt aamulla ihan kunnon lenkillä. Paulaa, Timiä ja mäykkyjä ei siis tänään nähty.
Kun yhteislenkille ei lähdetty, harjasin Taavin. Taavi oli ihanan rento, ja harjaus sujui oikein hyvin. Iskäkin kotiutui Mäntypirtiltä, joten pääsimme agilitytreeneihin, joista voi lukea enemmän erillisestä merkinnästään.
Illalla käväistiin vielä ennen hierontaa puolen tunnin lenkki iskän ja Taavin kanssa. Ennen kahdeksaa oli vuorossa viikon hierontatuokio. Olen aikaisemmin hieronut Taavin lattialla, mikä ei todellakaan ole ollut hyvä ratkaisu niska-ja hartiaseutuani ajatellen. Tänään hieroin poitsun trimmauspöydällä huoneessani. Pöydän päälle laitoin tutun hierontaviltin. Taustamusiikkina soi uusi valas-CD - aivan ihanaa tuo valaiden laulu! Taavi rentoutui upeasti, ja hierontatuokio taisikin olla kaikista paras ikinä. Itse olin rauhallinen ja minulla oli hyvä fiilis. Nyt odotellaan vähän aikaa ja sitten T saa iltapurtavaksi naudannahkaluun, jonka ostin Jyväskylästä. Meillähän eivät ole vaaleat luut maistuneet, mutta jospa tuo erimerkkinen maistuisi.
- Luoksetulon pysäytys
Agilitytreenin jälkeen otettiin hallilla pysähdys. Jätin Taavelon hallin toiseen päähän ja menin itse toiseen päähän esteiden taakse. Pysäytin Taavin ensiksi seisomaan, kutsuin uudelleen ja sitten käskin maahan. Vapautin taakse hipolle. Taavi teki oikein hienosti! Upea koira!
- Seuraaminen
Hallilla tein lisäksi seuraamista aitojen välissä. Taavi ei kokeillutkaan hypätä esteitä, vaan seurasi nätisti. Homma toimi!
- Kauko-ohjaus
Iltaruualla otettiin kaksi sarjaa kaukoja. Ensimmäisessä sarjassa tein pelkkää onnistutta istu-seiso-istu-sarjaa peilin edessä. Palkka oli takana. Toisessa sarjassa otin mukaan myös maahanmenoja. Aluksi Taavi oli vähän hämillään, eikä mennytkään maahan seisomisen jälkeen, vaan istumaan. Pikkaisen T oli treenissä epävarma, mutta toisaalta tuli varmemmaksi toistojen (ja palkkioiden) myötä. Tällaiset sekasarjat ovat nyt vuorossa seuraavaksi. Varmuus kasvaa pikkuhiljaa.
- Ruutu
Päivän viimeinen tokojuttu oli ruutu. Iskän kanssa tekemämme lenkin jälkeen vein Taavin sisälle odottamaan. Tein ruudun autotallin luokse, ja iskä jäi häiriöksi ruudun viereen. Ruutumerkkeinä olivat punaiset tötsät. Laitoin alustan keskelle ruutua. Hain Taavin sisältä ja vein eri kautta pihatielle. Kysyin sivulla "Missä ruutu?", jolloin Taavi välittömästi katsoi eteenpäin. Lähetin pojan, ja Taavi ampaisi suoraan ruutuun. Ongelma oli vain se, että T kerkisi ottaa alustan suuhunsa ennen "stå"-käskyä ja lähti jopa minun tulemaan ruudusta pois. Pysähdys oli ok, mutta T ei ollut ruudussa. Hain pojan ja otin uudelleen.
Nyt ruudussa ei ollut alustaa. Lähetin Taavin ja käskin pojan pysähtyä ruutuun. Hienoa - Taavi pysähtyi ruudun sisälle ja vieläpä nopeasti. Palasin ruutuun ja palkitsin Leppiksellä. Viimeinen toisto tehtiin lyhyemmältä matkalta, ja alusta oli ruudussa. T juoksi alustalle, ja minä palkitsin vihellyksellä + Leppiksellä. Lopuksi leikittiin ja rauhoituttiin. Kiitos iskälle avustajan roolista! Häiriötä isukista ei tosin paljoa ollut. Pysähdystä ja alustan koskettamista on vahvistettava. Lyhyeltä matkalta on hyvä harjoitella. Vahviste nopeasti ennen alustan suuhun nappaamista!
Tunnisteet: toko
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin