View RSS feed

Menoa ja meininkiä
02 maaliskuuta 2007

Viimeinen arkipäivä lomalla menikin vauhdilla. ;) Sää oli pilvinen, ja pakkasmittari näytti plussaa. Aamulla reippailtiin tunti sauvakävellen. Olipas todella hyvä kävellä.

Päivällä tokoiltiin hetki, haettiin posti ja kahdelta lähdettiin Katrin & Kassun kanssa lenkkeilemään. Reippaat puolitoista tuntia kului lenkillä. Kunnolla eivät shelttipoitsut lähteneet revittelemään. Kävelimme pitkin moottorikelkan jälkiä. Kerran lähdin metsään kahlailemaan, mutta nuoskalumi upotti aivan liikaa. Taavi tosin kahlasi urheasti perässä. Kontaktia Taavi tarjosi kivasti ja muutenkin tarkkaili minua. Kerran lähdin toiseen suuntaan, ja Taavi huomasi heti. Taaville ja Kassulle tulee edelleen kinaa helposti, mutta ei mitenkään häiritsevän paljon. Kivaa oli lenkillä! Lenkin jälkeen Katri tuli vielä mehulle.

Iltamassa matkaan biisoneiden kanssa - puolen tunnin pikalenkki. Puoli seitsemältä lähdettiin sitten Kuutamohiihto-tapahtumaan, jonka järjesti tänäkin vuonna Elämäjärven kyläseura. Lähtö oli uimarannasta. Kuuta ei näkynyt, mutta kyllähän hiihto sujui pilviselläkin säällä. Reilu tunti kului, kun hiidettiin järvellä kuutamolenkki iskän ja Taavin kanssa. Hyvin poika jaksoi. Nyt uni maistuu Taavuskaiselle - on ollut niin reipas päivä. Hieronta jää huomiseksi, sillä tänään en enää jaksa tehdä kuin perusrauhoittelut.

  • Ruutu

Päivätreeni pidettiin noin puoli yhdeltä. Tein ruudun siirappipurkeista Peltoniemeen vievälle tielle. Taavi odotteli sisällä sillä aikaa kun laitoin ruudun valmiiksi. Hain pojan sisälle ja seuruutin pihatielle. Etäisyyttä ruutuun oli reilusti. Kyselin ruutua, ja Taavi katsoi eteenpäin, mutta jostain syystä lähti käskystä pihallepäin tunnarikapuloille, jotka oli nähnyt tielle kävellessämme. Käskin pois ja toistin ruutukysymyksen. Nyt Taavi katsoi ruutua kauemmin, jolloin kehuin. Lopulta lähetin, odotin, että T koskee alustaa ja vihelsin. Juoksin Taavia vastaan, heitin papukaijan palkaksi ja yhdessä mentiin sitten leikkimään ruutuun. Olikohan Taavilta a) ajatuskatko vai b) jekku?

  • Tunnari

Ruudun jälkeen tein heti tunnarin. Olin laittanut pihaan valmiiksi kapulat, joten lähetin Taavin kaukaa kapuloille. Huono sijoitus. Taavilla oli vire liian ylhäällä - toi väärän oikean vierestä. Lisäksi vähän nosteli ja siirteli. Käskin irrottamaan otteen kapulasta ja tein tunnarin uudestaan. Asettelin kapuloita uudelleen, käytin oikean varmuuden vuoksi uudestaan kädessäni ja lyhensin etäisyyttä kapuloille. Nyt Taavi teki hienon suorituksen rauhassa. Palautus olisi voinut edelleen olla ripeämpi, mutta en jaksanut motkottaa siitä, koska muuten suoritus oli hyvä.

Jatkossa on muistettava rauhoittavat silittelyt ennen tunnaria, jos on harjoittelut edellisinä liikkeenä jotain kiihdyttävää (luoksetulo, ruutu tms.). Lelupalkka nostaa virettä älyttömästi: rauhoittelu on tarpeen.

  • Luoksetulon pysäytys

Kun olimme lenkillä Katrin & Kassun kanssa, otin suoralla yhden pysäytyksen, seisomisen. Takapalkaksi jätin hipon. Pysähdys oli ok, vapautin suoraan taakse.

  • Kauko-ohjaus

Iltaruokaa ennen tehtiin 3 x 6 toistoa peilin edessä. Etäisyyttä ei ollut paljoa. Palkitsin nyt kaikki sarjat kädestä. Taavi teki täydelliset nousut ja laskut myös. Nappula tuli nousemisesta, mutta kehuin myös istumiset. Onnistumisprosentti oli täysi 100 jokaisessa sarjassa! Upeaa!

Tunnisteet: