View RSS feed

Hyvä mieli kuva
05 maaliskuuta 2007

Kouluelämään on palattu. Kieltämättä aamulla oli vähän vaikea herätä seitsemän jälkeen, mutta menihän tuo. Taavi oli kuulemma itkenyt perääni ties kuinka kauan. Aina alkaa huuto, kun lähden kotoa. Farkut tuntuivat kylmiltä ja oudoilta ulkoiluhousuihin verrattuna. Heti linkkiin astuttuani aloin kaivata aamulenkkejä ja mukavia päiviä koirien parissa.

Loman ikävöimisestä huolimatta päivä sujui ihan hyvin. Pääsin koulusta jo yhdeltä ja kotonakin olin ennen puolta kahta - äidin ansiosta. Teekupposen jälkeen matka vei lenkille Taavin kanssa. Kolmen jälkeen olimme kotona. Kerkisin vielä käydä suihkussa, syöttää koirat (+ käyttää pikana ulkona) ja syödä ennen autokouluun lähtemistä. Tänään siis alkoi uusi kurssi ja sinnehän minä suuntasin. Tästä se lähtee.

Autokoulusta kotiuduin puoli seitsemän aikoihin. Taavelo oli kiehnäsi jaloissa ja oli innoissaan. Tein pojalle Kongin, vessapaperirulla-arvoituksen ja annoin vielä porkkanan jyrsittäävksi. Kong ja vessapaperirulla olivat mieluisia - porkkanaa jyrsi vain hetken. Kun läksyt oli saatu tehtyä, lähdimme Taavin kanssa pikkaisen tokoilemaan ulos. Tokoiluiden jälkeen venyteltiin ja rauhoituttiin. Olimme molemmat hyvällä tuulella ja kaikki yhdessä viettäämme aika oli laatuaikaa. Ihana Taavelo.

  • Luoksetulon pysäytys

Iltatreeneissä (noin vartin yli kahdeksan) otettiin ensiksi luoksetulo. Takapalkkana oli laatikosta löytynyt ex-vinku, Leppis. Pikkuruinen leppäkerttu on puhki, joten eihän siitä ääntä lähde. Luoksetulomatka oli ~30 m (kokeessa 25 m). Pysäytin Taavin seisomaan enne puolta väliä: täydellinen pysähdys. Vapautus sekuntin päästä taakse. Leikkiä loppuun, hieno Taavi!

  • Seuraaminen

Kyllä - neiti K harjoitteli seuraamista ulkona. Idean sain pähkäillessäni eilen Taavin kontaktia. Mielestäni ei katso tarpeeksi ylös. T pitää kontaktia, mutta katse on vajaavainen. Tällaisia huomioita tein pähkäillessäni esim. eilisiä juttuja. Toisaalta mielipidettä asiasta on kysyttävä äidiltä, Tuijalta ja Paulalta, sillä paha on itse arvioida.

Ensiksi otin pienen seuraamispätkän parilla pysähdyksellä. Palkitsin lopuksi Leppiksellä. Toisena otimme neliötä, käännöksiä vasemmalle. Tein itse rauhalliset käännökset, ja Taavi teki hyvin töitä. Käännöksiä tuli yhteensä neljä. Loppuun palkinnoksi leikkiä. Kolmanneksi otimme käännöksiä paikallaan, yksi vasempaan ,yksi oikeaan ja yksi täyskäännös oikeaan. Oikein hyviä olivat! Huom! Käännösten välissä otin yhden askeleen eteen - ei ongelmaa. Viimeinen seuraamisjuttu oli pitempi suora pihatiellä. Otin mukaan kaksi pysähdystä, yksi välillä. Mitä enemmän keskityin omaan kävelyyn (= katsoin eteenpäin), sitä paremmin T seurasi. Ehkä oma ajoittainen tuijottamiseni ("katsooko se, katsooko?") painostaa Taavia. Siispä katsotaan eteenpäin.

Pihatreenin lopuks vielä leikittiin parit heitot Leppiksellä ja rauhoituttiin.

  • Kauko-ohjaus

Ennen iltaruokaa kerkisin tehdä vain yhden kaukosarjan (6 toistoa). Peilin edessä treenattiin. Palkat istumasta seisomaan nousemisesta. Olin itse Taavin edessä kyykyssä. Onnistumisprosentti oli 100!

Iltatreenin jälkeen otettiin huoneessani kaksi sarjaa kaukoja nappuloilla (2 x 6). Olin Taavin edessä seisaallani. Palkan annoin kuitenkin kädestä. Ensimmäisessä sarjassa palkka seisomisesta - noo probleemo. Istumisista kehuin, jos olivat oikein hyviä. T teki pari vähän huonompaa. Pidin tauon ensimmäisen sarjan päätyttyä. Sitten otin seuraavan sarjan vahvistaen istumisia. Nyt onnistumisprosentti 100 myös istumisten osalta ja samoin kehuilla vahvistettujen seisomisten. Bravo!

Tunnisteet: