HHH - hyviä hylsyjä Haukiputaalta
24 helmikuuta 2007

Haukiputaalta on selvitty kotiin. Seuraavaksi onkin sitten lupa nauraa; kaksi hylsyä taskussa ja hyvä mieli. Olenkohan minä enää lainkaan perfektionisti? Ehkä vähän, mutta myös realismia on tipahtanut tippa soppaan.

Kakkosten rataantutustumisen oli määrä alkaa vasta klo 13.10, joten lähdimme iskän ja Taavelon kanssa ajelemaan Ouluun yhdeksältä. Matkalla kerittiin pysähtyä ruuhkaisella ABC-asemalla. Automatka meni ok, mutta pari kertaa Taavi inisi. Tajusinkin, että boksi olisi ollut paljon järkevämpi valinta kuin iso häkki mukaan. Boksista olisi saanut kätevän pesän myös kisapaikalle, mutta myöhäistä se oli matkalla harmitella. Kisapaikalle tulimme hyvissä ajoin. Kävin ilmottautumassa ja ulkoilutin Taavin. Haukiputaalla tuuli kovasti ja oli todella kylmä. Onneksi olin pukeutunut lämpimästi, ja Taavelollakin oli takki mukana.

Tuomarina kisoissa oli Vesa Sivonen. Ennen en ole Sivosen radoilla kisannut, joten uusi kokemus oli jälleen luvassa. Rataantutustuminen alkoi etuajassa joskus yhden maissa. Iskä piteli Taavia kentän laidalla, kun minä kävin liitelemässä hyppyrataa. Olipas kinkkinen rata. En päässyt yhtään rataan mukaan (kai jotkin radat vain ovat sellaisia ) ja unohdin jopa aluksi harjoitella mukaan yhden putkikaarroksen. Rataantutustumisesta lähdin pois kevyin mielin, sillä en oikein osannut odottaa selviäväni alkupätkää pidemälle - paineita ei siis ollut.

Makseja oli yhdeksän ja midejä neljä. Kerkisin katsoa maksien suorituksia hyvin ja näin ollen sain tukea mielikuvaharjoittelulleni. Aikaisemmin en ole vielä oikein osannut käydä ratoja päässä läpi radan reunalla, mutta nyt se onnistui. Taavi stressasi vähän inisemällä, mikä tietenkin aina häiritsee oma keskittymistäni. Kemissä se oli niin kovin rauhallinen, kun oli saanut köllötellä boksissa. Nyt poika paleli ja inisi. Sylissäni se kuitenkin rauhoittui.

Taavi starttasi ensimmäisenä mininä. Alku oli vauhdikas. Monien huonoksi onneksi osoittautunut kahden aidan takaameno U-putken edessä sujui meillä hienosti. Seuraavalle aidalle lähdettiin suoraan, valssausta en harkinnutkaan (hyvä minä). Aidalta kaarrettiin kepeille. Pujottelun alku sujui hyvin, mutta noin puolessa välissä Taavi liukastui ja pomppasi näin ollen pois kepeiltä. Hämmästyin kovasti tilannetta, koska Taavi on niin varma pujottelija. En siis itse tajunnut Taavin liukastuneen. Annoin pojan epähuomiossa mennä kepeille takaisin, enkä ottanut kunnolla aloitusta, joten hylsy tuli siitä. Uusi pujottelu onnistui taavimaiseen tapaan. Keppien jälkeinen rengas ja aitojen takaameno sujuivat hyvin, samoin suoraan putkeen meneminen. Tämän jälkeen pääni olikin tyhjä, enkä miettinyt minne mennään, joten loppupätkän vedin hylsy tyyliin ja vetelin vain putket ja aidat miten sattuu. Olisi ollut kiva nähdä, miten hyppyrata olisi mennyt loppuun ilman huonoa tuuria kepeillä. Ei ollut koiran vika, eikä minunkaan, vaikka annoin sitten epähuomiossa mennä takaisin kepeille.

Haukiputaan kisoissa oli Mirakin Pennun ja Karan kanssa. Samoin Pihtipudasta edustivat hienosti Paanasen Hanna ja koikkeri Luna. Pari sai lauantaina kaksi nollaa kakkosissa - onnea. Mira, iskä ja Hanna tsemppasivat minua seuraavaan starttiin. Hanna kehui menoa ensimmäisellä radalla, siis lähinnä alkua. Ihme kyllä, en ollut älyttömän jännittynyt. Aikaisemmin olen ollut valkoinen ja lähinnä joka paikka on tutissut, mutta nyt pysyin kasassa. Taavelokin alkoi rauhoittua, kun sai vietellä radanrakennusajan iskän sylissä toppatakki päällä.

Toinen rata oli perusrata. Rataantutustumisessa onnistuin hyvin ja sain radan ideasta kiinni. Mielikuvaharjoittelusta oli hyötyä radan reunalla - keskityin hyvin. Starttasimme tällä kertaa minien viimeisenä koirakkona, joten kerkisin seurata midienkin menoa. Eniten minua taisi radassa jännittää alku. Yksi aita, tiukka kaarros oikealle seuraavalle aidalla, jälleen kaarros, kaksi putkea molemmilla puolilla ja puomi niiden jälkeen. Putkiin ei siis pitänyt suunnata, vaan nimenomaan puomille. Kemissä sorruin turhiin varmisteluihin, jolloin T nappasi helposti väärän esteen. Näin ollen päätin juosta vain täysiä eteenpäin ohjaten selvästi ja unohtaa putket. Puomille selvittiin hyvin, mutta vauhtia oli aavistuksen verran liikaakin - T hyppäsi ennen alastulokontaktia. Hanna nimenomaan muistutti, että pitää rauhoittaa koiraa tuossa, kun on niin jyrkkä käännös oikealle puomin jälkeen. Minä säntäsin liian kovaa eteen - hanat auki - eikä "oota"-käskyä tainnut tulla sanottua ollenkaan (?). Käsky olisi ainakin pitänyt sanoa aikaisemmin ja toistaa. Kannattaa muistaa vastaisuudessa! Mitäs kontaktihypyn jälkeen? Palautin koiran kontaktialueelle ja nappasin hylsyn. Kyllä, olisin voinut jatkaa matkaa kontaktivirheellä, mutta jatkoa ajatellen se olisi ollut moka. Halusin näyttää Taaville, että kontakti korjataan, jos sitä ei heti saada kunnolla tehtyä. En jäänyt pohtimaan syitä pompulle, vaan korjasin reippaasti. Tämän jälkeen matka jatkui reppaasti muurille, kepeille (nyt ei T liukastunut), aidalle, A-esteelle (hyvä kontakti, mutta olisin voinut odottaa ihan vähän kauemmin), putkelle ja keinulle (alkuohjaus olisi voinut olla pikkaisen selvempää, kontakti hyvä). Sitten vielä renkaalle, aidalle, kahteen putkeen ja lopuksi vähän takaaottoja aidoilla ja maaliin. Loppurata siis olikin puhdas. Videolta katsottuna meno näytti hyvälle - hienoa. Radan lopussa vähän epäröin, jolloin T teki takaaotossa aika laajan kaarroksen, mutta korvat toimivat, joten sain käännettyä pojan hyvin takaisin.

Summa summarum: Opittiin taas paljon uutta. Kasvihuoneella nopeiden aita-puomi-suorien harjoittelu on vaikeaa, koska halli on liian lyhyt ja pohja pehmeä (hidastaa vauhtia). Kokeilen kuitenkin treenata vauhtipätkiä ja treenaan oman käskyn ajoituksen merkitystä. Kontakteissa ei kuitenkaan ennen ole ollut mitään moitittavaa, kunhan oma ohjaus ja käskytys toimii. Tämä on tullut huomattua monta kertaa. Käskytys oli tällä kertaa rauhallisempaa (hyvä), ja ohjaus selkeämpää. Jännityksen väheneminen oli myös plussaa.

Mira oli ylpeä minusta perusradan jälkeen, koska nipotin kontaktilla. Viisi virhettä ja korjaamaton kontakti olisivat voineet tuoda palkintosijan, mutta jatkon kannalta se ei olisi lohduttanut. Näin ollen lähdettiin hyvillä mielin kotiin. Tulomatkalla T olikin mukavan rauhallinen. Pysähdyimme jälleen ABC-asemalla ja kotona olimme vasta puoli seitsemältä. Illalla käväistiin vielä minilenkki pakkasessa ja tuulessa. Vaatetta oli kylläkin aivan liikaa - tuli hiki.

Hiihtolomalla käydään varmasti agia treenailemassa. Seuraavista kisoista ei ole vielä tietoa - suunnitelmia on. Mie en itse opi kuin kisaamalla, joten pakkohan se on sitten kisata.

Tunnisteet: agility

kirjoittanut N_ 20:32 |