Pohdiskelua isolla P:llä
24 tammikuuta 2007

Jälleen päivistä kirjoittelemassa, nyt tosin lähinnä pohdiskellen. Eilen oli todella kiva päivä. Illalla oli pakkasta taas noin -14 astetta, mutta hyvin onnistui sauvakävelylenkki iskän ja Taavelon kanssa. Iskä sai taas kuunnella oikein urakalla agility-ja tokohöpinöitä, mutta hyvinhän superiskä jaksaa. Sitä paitsi iskä on hyvä tsemppaaja ja psyykkaaja, jopa välillä liiankin hyvä. Kyllä isä osaa ja on ihana. Myöhemmin illalla Mira käväisi Riemun & Kalan kanssa tuomassa agilityvideot, joita en tosin vielä ole kerinnyt katsoa. Jännityksellä odottelen, mitä näen. . Riemu oli kasvanut viikossa paljon ja oli nyt paljon villimpi. Pienten sisällä tapahtuneiden tutustumisten jälkeen veimme Miran kanssa meidän poppoomme, Kalan ja Riemun ulos juoksemaan. Jami, Juuso ja Taavi ovat juuri sopivankokoista seuraa minitytölle. Hienosti biisonit suhtautuivat Riemu-tyttöseen. Jami ei ollut kovin kiinnostunut, vaan lähinnä spurttaili itsekseen tai seuraili Karaa, mutta Juuso hääräili kiltisti Riemun ympärillä. Onneksi pojat eivät olleet kovakouraisia. Kiitos Miralle ja tytöille vierailusta!

Tokoa ei ole treenattu viime päivinä lähes lainkaan. Kauko-ohjausta olen jauhanut vaihtelevin tuloksin kiroten samalla suunnittelemattomuuttani. Treenien loppuanalysointihan on melko tehokasta blogin puitteissa, mutta toisin on alkusuunnittelun laita. Paperille on ilmeisen vaikea kirjoittaa tarkkoja "ohjeita" treenille, vaan yleensä vain hutaistaan. Monta kertaa valittamani epäselvä kriteeri, joka jopa vaihtuu kesken treenin, sotkee koiraa aivan liikaa. Uusin ongelmani on kriteerin jumittaminen. Paha tapani, varmistelu sotkee niin koirankoulutusta kuin muutakin elämää. Lienee järkevintä jättää pois blogista eräs varsin henkilökohtainen varmistelukuvio, mutta mainittakoon senkin sotkevan elämää melkoisesti. Aina jään jumittamaan kohtaan A, vaikka pitäisi siirtyä kohtaan B. Yleinenkin ongelma perfektionisteilla?

Elämässä pitäisi osata edetä järkevästä, niin myös koiraharrastuksen puitteissa. Omistan älykkään koiran. Olen alkanut jopa itse uskoa, että minulla on hyvä koira. Muiden sanomiset ovat "aavistustani" vahvistaneet. Minun täytyy a) saada itseluottamus kohomaan b) unohtaa turha täydellisyydentavoittelu (lue:pilkunviilaus, paineistuminen) c) oppia nauttimaan Taavin kanssa treenamisesta entistä enemmän. Ja mikäs harrastamisessa onkaan tärkeintä? Hauskuus, that's it.

Tämän vuodatuksen myötä olen päättänyt asettaa järkevämmät kriteerit, joiden mukaan etenen helmikuussa. Kauko-ohjauksessa mennään eteenpäin ja luoksetuloon lisätään maahanmeno. Taavillekin tulee enemmän motivaatiota, kun harjoitukset etenevät, eikä aina jauheta jo opittua seiso-maahan-seiso-vaihtoa tai luoksetuloa ainaisella "stå"-pysähdyksellä. Taaksepäin pääsee aina, jos kriteeri humpsahtaa liian korkealle. Eteneminen on nyt tärkeintä, sillä jumituksesta on päästävä eroon.

Tunnisteet: toko

kirjoittanut N_ 12:50 |