Uusi vuosi 2007 ja uudet kujeet
01 tammikuuta 2007
Uutena vuotena tehdään lupauksia, asetetaan tavoitteita ja sitoudutaan toteuttamaan lupaukset. Moni lupaa laihduttaa, lopettaa tupakanpolton ja liikkua enemmän. Opiskelijat lupaavat opiskella ja olla ahkerampia kuin edellisenä vuonna. Minä en ole koskaan ollut kova tekemään lupauksia. Joskus nuorempana päätin alkaa liikkua aktiivisemmin ja laihduttaa turhat lapsenpyöreydet pois. Taisin onnistua ihan hyvin. Muuten en ole lupauksia asettanut. Nyt olen kuitenkin päättänyt asettaa tavoitteita alkavalle vuodelle. Kaipa niitä voisi siten lupauksiksikin sanoa. Yritän toteuttaa ne, mutta turhaan en aio lupausten toteuttamisesta stressata.
Ensiksi tietenkin pitää asettaa tavoitteet koiraharrastukselle.
- TOKO
- Tulostavoite: Voittajaluokkaan kilpailemaan. Tähtäimessä on tietenkin ykköstulos. Kilpailemaan lähdetään kuitenkin vasta liikkeiden ollessa valmiita. En halua lähteä kokeilemaan tuurilla, vaan vahva osaaminen täytyy olla pohjana.
- Harjoitellaan EVL-liikkeiden alkeita. Merkillemenon vahvistamista, idioottirinkiä yms.
- Keskitytään harjoittelemaan pitkien liikkeiden osia. Kokonaisia liikkeitä perustreenissä vähän; hiotaan ongelmakohtia/vaikeampia osia.
- Ohjaajan psyykkinen valmentautuminen: kisajännitys kuriin, luottamus koiraan, itsevarmuus, hengitysharjoitukset (rauhoittuminen)
- Treenien suunnitteleminen tarkasti, treeniblogin pitäminen, ongelmakohtiin syventyminen.
- Häiriöharjoituksia enemmän kuin v. 2006. Kerran viikossa pitäisi harjoitella suunnitellusti häiriöissä. Hyödynnetään parkkipaikat, agitreenit ja kylässä käymiset. Harjoitellaan Riikan ja Touhon kanssa. Pyydetään Paulaa katsomaan harjoituksia.
- Harjoitellaan kisamaisesti mahdollisuuksien mukaan. Otetaan useita liikkeitä (esim. 2-3) peräkkäin ja palkitaan vasta lopuksi.
- Ohjaajan on kuivaharjoiteltava varsinkin seuraamista. Kisakäyttäytymiseen on tosiaan paneuduttava.
- Ylläpidetään jo osattuja taitoja harjoittelemalla niitä sopivan usein. Ei liikaa jauhamista!
- Lisäksi on muistettava koiran motivaation säilyttäminen. Elämä ei saa olla pelkkää tokoilua. Aikaa rentoutumiseen (hieronta ja vapaapäivät) on oltava. Muuta aktivointia on niin ikään oltava tarjolla.
- Kuvataan kisoja ja harjoituksia videolle.
- Yleisiin koulutuksiin osallistutaan mahdollisuuksien mukaan. Apua pitää uskaltaa pyytää, jos ongelmia ilmenee. Tuijan apu on tietenkin avainasemassa.
- Agility
- Tulostavoite: Nousu MINI2-luokkaan ja tietenkin nollatulos. Tärkeintä kuitenkin hauskuus, oman ohjauksen varmentuminen, tekniikan harjoittelu ja hallinta.
- Harjoitellaan talvikaudella väh. 1 krt/vko. Kesällä harjoituksia väh. 2 krt/vko.
- Keskitytään tekniikkaan. Tehdään paljon haltuunottoa ja hallintaa vahvistavia harjoituksia. Rataharjoituksia ei kannata painottaa, vaan tekniikan hionta on tärkeää Taavin kanssa.
- Huolehditaan koiran innon säilymisestä. Vauhtia ei kannata ottaa pois, ja haukkumiseen on suhtauduttava järkevästi. Jos haukkumisesta alkaa kieltää, katoaako "intokiilto" Taavin silmistä?
- Mietitään omaa kisajännitystä (sama juttu kuin tokossa) ja kisakäytöstä.
- Huolehditaan koiran lihashuollosta ja opiskellaan aihetta lisää. Koiran liikuttaminen vaihtelevissa maastoissa.
- Omasta kunnosta huolehtiminen: liikunta (kestävyys- ja nopeusharjoituksia), ravinto ja lepo.
- Taavin stressitason tarkkaileminen: hierontaa ja rentouttamista. Viettiä on myös tarkkailtava. Kenties namipalkka on paras treeneissä. Miten rauhoittaa kisoissa muiden menosta kiihtyvää koiraa?
- Kuvataan harjoituksia ja kisoja videolle. Pidetään treeniblogia ja suunnitellaan harjoitukset kunnolla.
Sitten on minun omien lupauksien aika.
- Neiti K lupaa
- taistella itsensä terveeksi.
- kirjoittaa enemmän (artikkelit, novellit yms.).
- ottaa toiset ihmiset paremmin huomioon.
- pitää enemmän yhteyttä nettiystäviinsä.
- aloittaa lihaskunnon kehittämisen.
- uudistaa Taavin sivut kevään aikana.
- päästä inssin läpi.
- viettää kivan kesän.
Tällaisia tavoitteita/lupauksia asetin vuodelle 2007. Todennäköisesti tarkennuksia on luvassa, mutta tulipahan laitettua jo nyt jotain ylös.
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin