Oulun agilitykilpailut (sunnuntain startit)
10 joulukuuta 2006

Herätyskello pirisi aamulla klo 6.55. Taavi heräsi rauhallisesti ja kipitteli perässäni. Kala ja Mira nukkuivat vielä hetken. Aamupesun jälkeen otettiin aamupalaa ja lähdettiin ajelemaan kisapaikalle. Taavikin sai nappuloita ihan kunnon annoksen. Ruoka rauhoittaa sopivasti. Miran sisko Sinikin lähti mukaamme. Käytimme yhdessä koiria aamulenkillä ratsastuskoulun ja kisapaikan lähimaastossa. Pidin Taavia irti, koska se on tottunut lenkkeilemään vapaana. Kaikki "normaalioloihin" viittaava tekee koiralle hyvää, ainakin niin uskon. Taavi ei välittänyt koko viikonlopun aikana Pennusta ja Viivista (Miran bordercolliet) lainkaan. Kala ei lämmennyt Taaville, joten Taavikin unohti tytön välittömästi.

Myönsin lenkillä Miralle ja Sinille, että jännitän ihan kamalasti. Vatsani ei ollut aamulla sekaisin, mutta yökötti, oksetti ja heikotti. Sain taas kirota, miksi pitääkin olla niin kova jännittäjä.

Melkoisessa paniikissa olin, kun yhdeksältä menin rataan tutustumaan. Kontakteina puomi, A-este ja keinu. Ei mitään vaikeuksia oletin. Eihän niissä mitään vaikeuksia olisikaan ollut, jos neiti K olisi ohjannut niin kuin yleensä. Kun neiti K olisi vain ohjannut, kuten häntä on neuvottu ja kuten hänen koiransa on opetettu. Niin ei neiti K C-kisassa tehnyt, vaan keksi pari jippoa. Ilmeisesti tarkoituksena oli rikkoa päättömän juoksuvauhdin SM-ennätys tai sitten vain juosta itsensä henkiltä. Olipa kyse kummasta tahansa, oli koko suoritus hyvin epäonnistunut. Koirahan oli upea. T teki kaiken, kuten käskin. Ihana koira. Muistikuva radasta on hämärä, ainoastaan kontaktikohdat ovat kirkkaina mielessä. A-esteellä painoin vaihteen vitoselle - nyt mennään Taavuska. En pysäyttänyt Taavia kontaktille, kuten olen opettanut. En sanonut pysähdyssanaa, en vapauttanut, juoksin vain putkea kohti. Taavi hölmistyi ja spurttasi. Halusiko mamma läpijuoksukontaktit ilman pysähdys? Näköjään halusi. Pyöriminen, sählääminen ja minun hermoiluni saivat aikaan melkoisen pyörremyrskyn. Ilman hylkyä juostiin puomille, josta T veti läpi. Täytyy myöntää, ettei minulla ollut aikomustakaan pysäyttää. En tiedä, mitä siellä neidin pääss pyöri. Ei ainakaan kontaktiopetusta, eikä se "oota" kajahtanut ilmaan. Lopuksi vielä kolmanneksi viimeinen este, eli keinu. Lentokeinu sata lasissa. Taavi veti lentokeinun, ja minä melkein kuolin maalissa. Tuloksena oli HYL. Olipa se rata.

C-kisan jälkeen olo oli rumasti sanottuna kakkamainen. Minua ketutti, suututti ja ärsytti. Mira kysyi tapahtumasta. Eipä siinä ollut mitään sanottavaa - älli ei pelannut. Mira käski tsempata, ja minä päätin myös. D-kisaan lähdettiin fiiliksellä "rauhallisuus kunniaan, HYL ei haittaa". Halusin vain yhden asian: rauhan kontakteille.

Rataantutustumisessa hymyilin. Sanoin kontaktikäskysanat ääneen, opetin itseäni. Muuten otin rennosti. Kun lähdön aika tuli, olin aika rauhallinen. Rapsuttelin Taavia ennen tuomarin vihellystä. Yksi perhonen lensi vatsassa kontaktien takia, mutta tiesin koirani tason - sehän osaa ne. Huokasin ennen Taavin vapauttamista pari kertaa syvään. Sitten lähdettiin. A-esteellä Taavi melkein veti läpi, mutta minä laitoin pelin seis. Taavi oli aluksi vähän liian ylhäällä, ei vielä kontaktilla. Vahingossa se luisui maahan ja melkein ryösti - pysäytin sekunniksi uudelleen. Matka jatkui vasta sen jälkeen. Puomin kontakti oli hieno - "taavimainen". Maaliin tultiin hyvällä fiiliksellä. Virheitä oli 10. Yksi kielto ennen A-estettä, ja pysätyksestä näpsähti toinen vitonen. Ei haitannut, virhe oli korjattu. Mira oli ylpeä minusta, ja olin minäkin vähän. Kympillä voitettiin, mutta tärkeintä oli itsensä voittaminen. Ehkä sittenkin osaa tsempata oikeaan aikaan.

Selvisin C-kisan möhläyksistä. Kotimatkalla purkauduin Miralle. Totesin, että olisin tehnyt saman virheen joskus tulevaisuudessa. Opin virheistäni. Nyt muistan - tosin koskaan ei voi sanoa ei koskaan - hallita hermoni ja rauhoittua kontakteilla. En vedä enää samalla tavalla kuin Oulun agilitykisojen 10.12. C-kisassa Anders Virtasen radalla.

Entäpäs se jännitys? Jännitän varmaan aina, mutta joskus se vähenee. Eivät kisat ole vielä minua tappaneet, eivätkä tulekaan tappamaan. Jos mokaan, kestän sen. Opettelen kestämään, kestinhän nytkin. Entäpä motivaatio agility suhteen? Nyt sitä on. Rakkaus ja into agilityyn on syntynyt uudelleen. Ensi viikonloppuna jatketaan opettelua Salme Mujusen agilitykoulutuksessa lauantaina. Tervetuloa kisavuosi 2007!

Huom! Jos jollakulla on kuvia Taavin agilitymenosta lauantailta tai sunnuntailta, voisitko lähettää minulle sähköpostiin. Entäpä olisiko jollakulla 1.luokan ratojen piirroksia?

Tunnisteet: agility

kirjoittanut N_ 20:52 |