View RSS feed

Lunta, agiliitämistä ja ärräpäitä
16 joulukuuta 2006

Ulkona on satanut lunta - hienoa. Takana on melkoisen "järkyttävä" päivä - opin todella paljon agilitykoulutuksessa. Vaikka meni ihan pieleen koko koulutus, oli kaikesta hyötyä. Oikeasti tekee minulle hyvää, että teen jotain väärin - kuulostaa hullulle. Pieni perfektionistisieluni kaipaa piiskaa ja opeteltavaa. Olen joskus jauhanutkin epäonnistumiskierteestäni, joka yleensä johtaa siihen, että lopetan harjoittelun ja lyön hanskat tiskiin. Nykyään olen oppinut nousemaan montuista ylös ja suoristamaan selkäni. Elämä jatkuu ja pitäähän jutuissa haastetta olla. Ensi reaktioni on aina itsensä mollaaminen, "masennus" ja kiroaminen, mutta lopulta tajuan ihmisten tekevän virheitä. Tänäänkään agilitymokat eivät olleet mitään yllätyksiä - oikeastaan. Enhän ole tyhmyyksissäni harjoitellut tuollaisia piiitkään aikaan. Opittiinpahan jotain, eli hyötyä koulutuksesta oli. kuva

Tokorintamalla on mennyt ihan hyvin, vaikka paljoa ei ole keritty harjoitella. Ruututreeniä ei ole tehty, ja jopa kaivatut pysähdysharjoitukset ovat jääneet väliin. Jospa huomenna sitten niitä harjoiteltaisiin. kuva

  • Kauko-ohjaus

Iltaruokaa ennen 3 x 5 toistoa. Kaksi ensimmäistä sarjaa tehtiin keittiössä, viimeinen eteisessä. Olin seisaallani Taavin edessä. Palkitsin laskeutumiset (seiso-maahan)Etäisyyttä ei ollut nimeksikään. Taavi oli aika korkeassa vireessä ja taakse heitellyt nappulat innostivat vähän liikaa. Onnistumisprosentit 70-80. Kannattaa varmaan laittaa namikuppi taakse, jos tekee seisaallaan, ettei tule turhaa etenemistä tai haparointia. Käskysanaa ei ole edelleenkään, eikä pidekään olla.kuva

  • Seuraaminen

Ulkoilulenkillä ja pihalla tehtiin muutama vahvistus. Samoin agilitytreeneissä hallinpihalla otettiin muutamia toistoja. Hienosti meni. Tein "vahingossa" sivuttain siirtymistä oikeaan ja hienosti Taavi teki - nopeat perusasentoistumiset. Suunnitelmasta on hiukan poikettu, koska siellähän "käsketään" harjoittelemaan myös oikeaa käännöstä paikaltaan ja liikkeestä. En ole todellakaan katsonut järkeväksi treenata käännöksiä ennen kuin perusasentoistuminen on ripeä. Käännös ei ole ongelma, jos perusasentoon istuminen on kunnossa. Näin ollen treenaamme itseasiassa koko ajan oikeaa käännöstä, koska teemme kullanarvoista pohjatyötä.

Ennen iltakahdeksaa otettiin peilin edessä juoksemista ja pysähdyksiä. Perusasennot olivat aika hyviä, ja nopeus kasvoi vireen mukana. Hyvä!

Tunnisteet: