View RSS feed

Innostunut koirahieronnasta
02 joulukuuta 2006

Minuun taisi iskeä totaalinen koirahierontakärpänen, kun osallistuin tänään Haapajärven Kennelseuran järjestämälle kurssille. Kurssin vetäjänä toimi Kati Salmela. Opin todella monta uutta juttua. Eniten taisin oppia kuitenkin, kuinka tärkeää koiran rentoutuminen on. Valitettavasti Kati sanoi Taavin olevan stressaantunut, kallon alueesta päätellen. Taavi nautti älyttömästi ko. alueen hieronnasta. Eihän uutinen mikään yllätys ollut. Taavi stressaa aina jonkin verran uusia tilanteita: vieras paikka, yleinen hälinä, vieraita koiria (etenkin urokset) ympärillä. Lisästressinä on nimenomaan koulutustilanteet, joissa käytetään saalisviettiä nostattavaa palkitsemistapaa ja toki myös agilityharjoittelu stressaa. Taavi kaipaa stressitason nostajien lisäksi rentoutumista hieronnan avulla. Hieronta tekee hyvää niin psyykkeelle kuin fysiikallekin. Yritin kertoa lyhyesti kurssista blogissa, mutta tulihan tuota tekstiä ihan kunnon pätkä. Tarkempi selostus löytyy kuitenkin päiväkirjan puolelta. kuva Melkein koko päivä kurssilla vierähtikin, joten tokoa ei keritty paljoa treenata - jotain pientä vaan.

  • Kauko-ohjaus

Matkat minimiin, tekniikka satavarmaksi ja käskyt hiiteen. Siinä se uusi suunnitelma on, tarkempi tulee varsinaiseen marraskuun treenisuunnitelmaan. Ennen ruoka-aikaa tehtiin toistoja, jotka menivät todella hyvin. Olin kyykyssä Taavin edessä. En antanut käskyä, vaan Taavin noustessa palkitsin vihellyksellä + nappulalla. Taavi laskeutui nappulan syötyään täydellisesti alas (kehuin) ja tarjosi nousua uudelleen. Jälleen vihellys + nappula. Tätä tehtiin 3 x 5. Pidin ihan kunnon tauot välissä. En ole aikoihin ollut näin onnellinen kaukotreenistä. Kriteerin madaltaminen saa ohjaajankin piristymään.

  • Seuraaminen

Vahvistelin hierontakurssilla ulkona kontaktia. Taavi tuli sivulle ja sai namin. Tätä tehtiin Taavin ollessa irti alueella. Pari pyörähdystä otin pihalla ja vähän käännöksiä (taas vasempaan!) hiekkakentällä kyytiä odotellessa. Taavi teki oikein nätisti. Lopuksi leikittiin Kongilla.

  • Metalliesine

Otin yhden toiston ennen ruokakupin antamista. Vau, ei olekaan T koskaan noutanut näin hyvin metalliesinettä. Häntä heilui, ja vauhtia oli eteisessä tehdyssä treenissä todella paljon. Iskä oli katsomassa, meni varmaan sen takia näin hyvin. Upea suoritus!

Taidanpa alkaa suunnitella sitä treenisuunnitelmaa joulukuulle. Jospa tämä tyhjä pää kohta täyttyisi ideoista. kuva

Tunnisteet: