Agiliitoa kotosalla
17 joulukuuta 2006
Voihan sitä kotonakin agiliitää - ainakin jonkin verran. Päätin ottaa Mujusen neuvoista vaarin ja alkaa harjoitella kunnolla hallintaa. "My big plan" sai tänään alkujysäyksen, kun tein äidin muovisista kukkaruukuista kolme "aitaa". Korkeutta ei esteillä tainnut olla kuin ehkä 20-25 cm, mutta joka tapauksessa pienen loikan Taavi joutui ottamaan, että yli pääsi.
Juuso oli häiriökoirana Jamin ollessa trimmattavana. Eihän pikku-Jiitä kehdannut sisälle jättää Vilman kanssa leikkimään,. Otin Taavilla ensiksi välistävetoa. Tavallaan idea oli eilisen S-harjoituksen kaltainen; aitoja oli vain vähemmän. Itseasiassa tein aluksi yhdellä aidalla. Hyppy + "här", joka on uusi "tähän"-käskymme. Ruotsi tuli taas mukaan kuvioihin, kun eivät nuo suomenkieliset käskyt näköjään tehoa. Syynä käskyn muutoksen on ainoastaan se, että "täällä" on kulunut, eikä enää tarkoita mitään muuta kuin "kato mamia, se ohjaa taas johonki". Painoarvoa käskyllä ei ole, koska se ei tarkoita haluamaani: heti haltuun. S-harjoitus "här"-sanalla toimi kivasti. Taavi tuli käteni lähelle ja sai namin. Salmehan sanoi, että voin käyttää seuraavan esteen suorittamista palkkiona. Mielestäni järkevintä tässä vaiheessa on kuitenkin vahvistaa minun lähelleni tulemista. S-harjoitusta tänään tehdessäni käytin välillä namipalkkaa (maksaa) ja välillä esteen suorittamista.
S-treenin lisäksi juoksentelin aitojen vieressä sanoen "här". Taavi pysyi lähelläni, eikä irronnut aidoille ennen käskyä. Tuntui aika huimalta eilisen shown jälkeen - vau. Kokeilin jopa mäkelöitä yhden kerran onnistuneesti. Taavi kuunteli huiman hyvin. Tein sen johtopäätöksen, että kyllähän tämä näin onnistuu, kun ei olla hallissa ja vauhti on "kohtuullinen". Päätin ottaa vauhtia elämään ja spurttailla kunnolla pihalla sanoen "här" ja joko palkaten heti tai jatkaen matkaa. Välillä käytin palkkana pehmopalloa ja leikkiä. Kättä vaihdoin ahkerasti.
Homman loogisuuden T tajusi nopeasti: mamman lähelle meneminen tuottaa palkkion. Poika seurasi kättäni, olipa siellä nami tai ei. Vauhtia elämään yritin hakea, kun juoksutin Taavia kepeillä. Nopea lähetys kepeille ja välittömästi "här". Taavi tuli heti luokseni. Viimeisellä toistolla huusin "här" ja juoksin eteenpäin: Taavi seurasi kättäni mukana. Tulipas hyvä mieli treenistä. Listaan vielä alle muutaman jutun hallintatreeneistä yleensä.
- "Här"-sanan merkitys: Taavi tulee välittömästi lähelleni ja pysyy siinä, kunnes käsi nousee ja annetaan uusi käsky seuraavan esteen suorittamiseen.
- Tärkeää on harjoitella kestoa ja vaatia tiettyä etäisyyttä, pelkkä vilkaisu ei riitä. Taavin täytyy siis tulla konkreettisesti haltuun. Seuraavalle esteelle ei ole menemistä ennen haltuunottoa.
- Treeniä ensiksi aidoilla, jolloin vire ei ole yhtä korkea kuin rataa mennessä. Ratatreenejä ei kannata tehdä, vaan sanan täydellinen merkitys on opetettava ensin. "Här"-sanan tulee olla toimiva koko ajan: ei lipsumista.
- Vahvistetaan myös alhaalla olevan käden merkitystä. Kun käsi nousee, irrotaan seuraavalle esteelle.
Volttijuoksutustakin kokeilin. Ihan kivasti Taavi alkoi ympärilläni juosta. Loppuun on vielä lisättävä, että uskon haltuunoton tulevan varmaksi uuden sanan tarkan opettamisen myötä. Taavin täytyy oppia alusta alkaen tajuamaan, että "här" on se taikasana, joka merkitsee välitöntä ohjaajan luo tulemista, eikä anna mitään mahdollisuutta omaan sooloiluun. Toiveikkaina jatketaan eteenpäin. Saa nähdä, mitä seuraavissa hallitreeneissä tapahtuu.
Tunnisteet: agility
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin