View RSS feed

Treenit Katrin ja Kassun kanssa
12 marraskuuta 2006

Isänpäiväkahvittelun jälkeen lähdettiin iskän ja Taavin kanssa kasvihuoneelle. Oli kahvittelusta jo aikaa, sillä kahvit juotiin yhdeksältä ja hallille lähdettiin vähän ennen yhtä. Olimme Katrin kanssa tuumailleet koulussa, että mentäisiin yhdessä viikonloppuna harjoittelemaan. Eilinen meni sitten Viitasaarella, mutta tänään kerittiin harjoittelemaan.

Ensiksi otettiin lämppärit. Menimme U-putkia, hyppyjä ja keppejä. Äänitaso nousi kovasti. Kassu saa Taavin lämpenemään huomattavasti enemmän kuin Pentu ja Hiski viime viikonloppuna. Onneksi haukunta ei vetänyt vertojaan haukkuoperaation alkuajoille eli haukku oli hiljaisempi. Taavi irtosi hyvin ja kuunteli. Oma ohjaus pysyi aika kivasti hanskassa, vaikka mentiinkin tuollaista "vaparirataa". Kepeillä pari hämminkiä, kun sanoin "hiljaa", T hidasti. Korjauksen jälkeen ok.

Taavi ei vaikuttanut stressaavan Kassun menoa yhtään niin paljon kuin ennen. Jätin sen istumaan Kassun lämmittelyn ja ratasuunnittelun ajaksi. Taavi istui kiltisti, eikä inissyt tms.

Suunnittelimme Katrin kanssa pienen ratatreenin, joka käsitti yhteensä 12 suoritettavaa estettä. Osa aidoista mentiin pariin kertaan. Tein jälleen ratapiirroksen, jonka luomisessa iskä auttoi arvioimalla esteiden paikkoja yms. Piirros on nähtävissä täällä. Tällä kertaa merkitsin pohjaan numeroilla estejärjestyksen. Menimme radan kahdessa pätkässä, lisäten aina suoritettavien esteiden määrää. Ensin harjoitus päättyi puomin jälkeen. Taavi teki oikein hienoa työtä - kuunteli upeasti. Sain ohjattua sen ensimmäisen aidan jälkeen vaivatta putkelle, eikä poika myöskään karannut kepeille hypyiltä, vaan kuuli "täällä"-käskyn. Näin ollen puomille ohjaaminen sujui hyvin. Oma ohjaus oli ok, Taavi pysyi hanskassa, eikä karannut putkeen tai putken vasemmalla puolella olevalle pituudelle, jota ei tosin ole merkitty ratapiirrokseen. Kontaktit olivat upeita. Nappula oli alastulokontaktin edessä maassa. Kävin vielä heittämässä lenkin ja palasin palkitsemaan ja vapauttamaan Taavin. Tein alkupätkän vielä toisen kerran.

Katrin ja Kassun harjoitellessa T makoili paikallaan. Ensiksi nousi istumaan, koska lähti ns. nousemaan pikkuhiljaa Kassun edetessä rataa pitemälle. Kielsin ja käskin uudelleen. Sitten T pysyi kiltisti, eikä inissyt.

Seuraavaksi lisäsimme vielä toisen pätkän treeniin. Teimme alun ja jatkoimme sitten puomilta kepeille. Keppien sisäänmenot olivat hyviä, mutta ensimmäisellä kerralla pomppasi kepeiltä pois ennen toiseksi viimeistä keppiä. Syynä taisi olla kuoppa, johon Taavi astui. Otettiin uudelleen, nyt meni upeasti. Aidat hyppi hienosti, eikä karannut putkeen, vaan sain loivalla käsiohjauksella oikeaan Taavin kiertämään hienosti aidalle. Sitten pussiin, jonne T melkein jäi "loukkuun, ja vielä loppuun kaksi hyppyä. Toistimme saman uudelleen, nyt täysin puhtaasti.

Treenistä jäi ihan hyvä mieli, vaikka T haukkuikin. Poika irtosi hienosti ja kuunteli käskyjä. Hienoa oli myöskin huomata, ettei Temppis haukkunut Kassun mennessä, vaan malttoi odottaa hiljaa paikallaan. Kiitoksia Katrille treeniseurasta ja iskälle kyydistä.

Tunnisteet: