View RSS feed

"Pimeää" treeniä - onnistumisia
08 marraskuuta 2006

Keskiviikko on mielestäni viikon kaamein päivä koulun puolesta. Kotona olen keskiviikkoisin vasta neljän jälkeen, mikä tietenkin ärsyttää, kun nykyään tulee muina päivinä aikaisemmin. Suurimmalla osalla lukiolaisista on kuitenkin joka päivä neljään, joten turhapa tässä on valitella "keskiviikkokohtaloaan". Eniten ärsyttää pimeys - tänäänkin jätin ruutuharkat pimeyden takia väliin. Ainoa vaihtoehto olisi ollut rakentaa ruutu autotallin "varasvalon" luo, mutta päädyin sitten pomppaamaan ruututreenin yli. Treeniä tuli kuitenkin muissa liikkeissä ihan kiitettävästi. Tänään oli sitäpaitsi kiva ilma. Lunta ei satanut, ja lämpöasteita oli päivällä pari. Illalla tosin tunsi ilman viilenemisen - alkoi palella sormia lenkillä.

  • Kauko-ohjaus

Jee, edistytty on. Minä olen itse ollut tarkka namin kanssa - ainakin tarkempi. Aamulla otettiin Taavuskan kanssa pari sarjaa nousuja ennen kouluunlähtöäni kahdeksan jälkeen (palkkana kalkkunaleike). Yhdellä kerralla vain tuli pieni eteenpäin "notkahdus", josta en tietenkään palkinnut. Taavin vikahan se ei ollut, käteni liikerata oli vain liian nopea. Helpoimmaksi liikeradan vakauttajaksi olen kokenut rauhallisen ajattelun (noooin, ei ole kiire) ja ympyrän muodostamisen. Yritän siis ajatella liikeradan olevan ympyrämäisen kaareva.

Iltaruokaa ennen tehtiin myös pari sarjaa raa'alla jauhelihalla. Mielestäni jauheliha sopii tähän hommaan oikein hyvin. Taavin viretila oli ok, vaikka yleensä se onkin melko täpinöissään ennen ruokaa. Lopussa pystyin jopa pienentämään kädenliikettä, kun T alkoi tehdä entistä itsenäisemmin nousua. Huom! En todellakaan aio vähentää kädenliikettä tässä vaiheessa nopeasti. Nousuun on tehtävä paljon pohjatyötä, onhan tavoitteena puhtaat liikeradat. Joka tapauksessa oli kiva huomata, että Taavi alkaa saada juonesta kiinni. Olen hyvin tyytyväinen. :O

  • Seuraaminen

Seuraamisen suhteen on tehty vain pientä treeniä, lähinnä oikeita käännöksiä pätkissä. Olen vahvistanut nopeimpia istumisia. Ennen ruokakupin antamista pari pyörähdystä ja illan aikana sisällä vähäsen. Välillä teen pikaisia siirtymiä, jolloin viretila nousee. Yleensä Taavi sitten tekee nopeamman perusasennon. Kehun yleensäkin nopeita perusasentoistumisia, en ainoastaan oikealle kääntyessä. Illalla peilin edessä otetut käännökset sujuivat aika kivasti.

Tein treeniä tosiaan pääasiassa sisällä, mutta lenkin jälkeen otin pihakäytävällä pari pyörähdystä. Palkitsin pehmoluulla. Taavilla oli intoa ja energiaa. Välillä istahti nopeammin, välillä hitaammin. Eiköhän se tästä, vahvistetaan, vahvistetaan.

Kontaktivahvistusta tehtiin myös kuten kaikkina muinakin päivinä. :O Tein jopa "lennosta" pari vasenta käännöstä: hyvä pepun käyttäminen. Aion muuten vahvistaa jatkossa Taavin vasemmalle kääntymistä (lähinnä siis pepun käyttämistä) kiertämällä läheltä puita. En ole koskaan kokeillut, mutta viikonloppuna voisi testailla, miten puukiertelyt vaikuttavat vasempaan käännökseen.

  • Tunnari

Olin varma, että iskä on tuonut minulle työpaikaltaan takaisin "hajustetut" kapulat. Koin pienen pettymyksen: iskä oli unohtanut työpaikalleen kapulat. Eipä tuo haittaa, tuleepahan enemmän vieraita hajuja. :O Halusin kuitenkin ottaa tunnarin tänään, joten nappasin autotallista syksyllä metsätreeneissä käytettyjä kapuloita. Ko. kapulat hain metsästä vasta lumen tultua, joten niissä oli kiinni jopa jäätyneitä lehtiä. Päätin vaikeuttaa treeniä ja ottaa iskän liikkeenohjaajaksi. Mikään virallinen liikkeenohjaaja iskä ei ollut - vein itse oman hajuisen kapulan riviin. Iskä asetteli käsin kapulat riviin eli koski niihin ihan reilusti. Kapulat olivat rivissä. Ensiksi etäisyyttä noin 5 m. Lähetys sivulta. Taavi kuumui pikkaisen, mutta löysi oikean nopeasti. Iskä oli nyt kauempana kapuloista, enkä minäkään nähnyt hämärässä, nostiko Taavi yhtä väärää. Seuraavalla toistolla etäisyyttä noin 7 m, iskä lähempänä kapuloita. Nyt T lähti niin ikään vauhdilla, mutta haistelu oli rauhallisempi kuin ensimmäinen. Oikea löytyi jälleen nopeasti. Huom! Omassa ei apuhajuja, vaihdoin sen joka toistokerta uuteen.

Kolmas kerta toden sanoo. Etäisyyttä kapuloihin 10 m. Iskä oli nyt todella lähellä kapuloita. T teki hyvää hajutyöskentelyä, löysi oikean jälleen nopeasti ja palautti. Iskä näki tarkasti Taavin työskentelyn, ei yhtään hampailla koskemista saati sitten nostelua. Ihanaa! Kehumisessa innostuin taas vähän liikaa, mutta rauhoituin toisaalta nopeasti. En nyt hyppinyt minne sattuu, mutta ehkä jokin rauhallinen silitys ja "lellittely" olisi ollut parempaa. Ääneni oli vähän liian innostava ja virettä nostava. Nameja tuli annettua Taaville paljon. Tänään Taavi teki kyllä parhaan tunnarisuorituksensa. Olen senkin takia erityisen tyytyväinen, koska väärissä kapuloissa oli niin läheinen, perheenjäsenen, haju. Toivottavasti jatkossa menee yhtä hyvin tunnarin kanssa. Vaikka nyt onnistui noin pitkältä matkalta, teen jatkossa enemmän toistoja lyhyeltä etäisyydeltä, koska T kuitenkin kuumuu vielä helposti. Viikonloppuna treenataan toivottavasti "työpaikkakapuloilla" ja Riikalla varastossa olleilla kapuloilla.

  • Luoksetulon pysäytys

Tunnarin jälkeen tehtiin kolme pysäytystä pihatiellä. Iskä oli luoksetulomatkan keskikohdassa merkkinä. Jätin Taaville takapalkaksi pehmoluun. Ensimmäinen pysäytys oli oikein hyvä (iskä todisti) ja vapautin suoraan takapalkalle. Toisella kerralla piti jättää vapautuksen väliin pieni viive, mutta sekosin hiukan sanoissani ja Taavi sitten lähti takapalkalle liian aikaisin. T eteni ehkä puoli metriä ja pysähtyi uudelleen kysyen: "Saiko jo mennä?" Palasin Taavin luo ja vein sen lähtöpaikalle. Otettiin uudestaan. Tällä kertaa vapautin 1 s jälkeen taakse, hyvin meni. Pysähdyksiin olin tyytyväinen. T pysähtyi yllättävän hyvin, vaikka tie olikin kohtuu liukas.

Olipas kiva treenipäivä, tuli paljon onnistumisia. Iskä oli myös oikein hyvä apu treeneissä. Iskät rulettaa. :O

Tunnisteet: