"Kunhan vaan treenailtiin."
18 marraskuuta 2006

Lauantain hallitreenit ovat takana. Lähdettiin puolitapäivin eräjormailemaan iskän ja Taavin kanssa. Menomatkalla käytiin treenaamassa hetki hallilla. Suurin ongelmani (?) taitaa nykyään olla suunnittelemattomuus agitreeneissä. Se on vaan niin kivaa juoksennella pitkin rataa ilman suunnitelmaa - saati treenitavoitetta. Pieleen menneen ohjauksen seurauksena väärin suoritettu pätkä otetaan vain uudestaan, pohtimatta senkummemmin, miksi meni väärin. Ehkäpä Miran kieputtelutreenejä tarvittaisiin. Pitää kuitenkin muistaa, miksi treenataan. Yritän edelleen päästä eroon idioottimaisista suorituspaineistani. Joskus otan kaiken liian vakavasti ja melkein unohdan, että myös agitreenin pitäisi olla hauskaa. Tokossa olen päässyt eteenpäin, kun olen hyväksynyt epäonnistumisen mahdollisuuden ja yrittänyt oppia virheistäni. Agilityssa pitäisi tehdä samoin. Joten toisaalta tällaiset "vaparitreenit" tekevät ihan hyvää. Kun ei ole mitään suoritettavaa, saa vain nauttia. Taavihan tekee töitä hienosti ja on iloinen. Huomaan vain, että ns. paikallaan junnatessa alkaa hermostumiskynnykseni nousta. Maan polkeminen auttaa, mutta ehkä kymmeneen laskeminen olisi vielä hyödyllisempää. Tänään kai päätin, että radalla meneminen loppuu siihen paikkaan, kun alan hermostua. Pitää pysähtyä, laskea kymmeneen ja hymyillä. Ja pitäisi pikkaisen suunnitella. Jäikö treenistä hyvä mieli? Jäi. Koira tekee hyvin töitä, vaikka haukkuikin jonkin verran. "Hiljaa"-käsky toimi, "täällä"-käskyjä toteltiin aina, ja poika kuunteli minua hienosti. Kaipa hampaankoloon jäi vain se pieni haukkuminen ja turha kuumuminen - muusta en voi valittaa. Oma ohjaus on tietenkin asia erikseen. Tauko Miran treeneistä ei ole tehnyt hyvää, sillä olen alkanut jälleen huitoa minne sattuu. Taavi osuu ihmeellisesti tarkoittamalleni aidalle, mutta silti huidon.

Piirsin jälleen pohjan harjoittelusta. Yritän muistella, miten esteet radalla sijaitsivat. Kamerapuhelimella otettu kuva olisi kenties auttanut muistamisessa, mutta se jäi nyt ottamatta. Ratapohja löytyy täältä. Tällä kertaa en merkinnyt esteitä numeroilla, sillä harjoittelimme aikalailla sikin sokin. Päätin kuitenkin listata muutamia esimerkkipätkiä.

• Kaksi aitaa, kepit, oikeanpuoleinen aita takaa kierrettynä, kaksi aitaa kaartaen.
• Pussi, aita, rengas, aita, kaarros putkeen
• Putki, aita, aita, pituus, puomi
• Mutkaputki, kaksi aitaa, putki
• Kepit, mutkaputki, aita
• Kepit, takimmaiset aidat, pussi, aita, rengas, aita ("eteen"-käsky)
• Kepit, takimmaiset aidat, A-este

Tuossa oli joitakin esimerkkejä. Aika paljon tein kieputuksia takimmaisilla aidoilla. Haukkumista esiintyy lähinnä mentäessä U-putki, kaksi aitaa ja kepit. Kepeillä siis äänitaso alkoi nousta, samoin putkeen juostessa. T kuitenkin totteli aika kivasti "hiljaa"-käskyä. Keinua ei menty kertaakaan, ja Taavi ei edes yrittänyt karata sinne - hienoa. Palkitsin pätkät kangaspatukalla. Kontaktien alaosassa maassa oli nami. Puomi ja A-este mentiin molemmat vain kerran. Otin molemmilla esteillä odotukset, eli T jäi odottamaan kontaktille, ja minä palasin vielä palkitsemaan odottamisesta.

Näin yhteenvedon jälkeen tuli jotenkin paljon iloisempi mieli. Kun käy treenit läpi blogimerkinnän avulla, muistanee treenistä paremmin myös hyvät asiat. Löytyipä taas yksi hyvä syy kirjoittaa treeniblogia.

Tunnisteet: agility

kirjoittanut N_ 15:07 |