View RSS feed

Kevyempi keskiviikko
01 marraskuuta 2006

Jopas tämä päivä oli kiireinen tai ainakin meni älyttömän nopeasti. Aloittelin aamulla vapaatunnilla kirjoittamaan yhteenvetoa lokakuun treeneistämme, mutta valmiiksi en sitä saanut. Jospa yhteenveto valmistuu huomenna. :) Tänään ei keritty treenata paljoakaan, mutta iltamme kului mukavasti Riikan ja Touhon kanssa yhteislenkillä. Ilma oli kylmä tuulen takia - onneksi pakkasta ei ollut paljoa. Lenkin aikana ei onneksi tuiskuttanut. Riikka toi samalla minulle tunnarikapuloita ja minä puolestaan annoin Riikalle pussillisen kapuloita. Viikonloppuna kokeillaan tunnaria uusilla kapuloilla.

  • Seuraaminen

Tein Taavin kanssa pari paikallasiirtymistä ennen ruoan antamista. Pari käännöstä oikeaan ja vasempaan. Oikea käännös oli yllättävän tiivis, paikka hyvä. Vasemmassa ei valitettavaa.

Riikan ja Touhon kanssa lenkkeillessämme vahvistin kontaktia aktiivisesti. Taavi tarjosi usein seuraamispaikalle tulemista ja kontaktia, jolloin sai sitten nappulan. Matkoja vaihtelin, välillä pidempi pätkä, välillä lyhyempi. Käskysanoja ei siis mukana lainkaan. Taavi oli innokas ja seurasi tiiviisti. Lenkin lopuksi jäimme vielä hetkeksi juttelemaan Riikan kanssa ennen kotiinlähtöä ja samalla tein Taavin kanssa pari käännöstä paikallaan, sekä vasempaan että oikeaan. Intoa riitti, Taavihan aina "esittää" Touholle, mutta jaksoi kuitenkin keskittyä oikeaan paikkaan.

Myöhemmin illalla tehtiin vielä neljä täyskäännöstä. Olen harjoitellut täyskäännöstä eniten vasemmalle. Nyt kokeilin kääntyä kaksi kertaa oikealle. Taavi ei ole koskaan tehnyt yhtä hyvää täyskäännöstä oikealle. Edelleen olen silti sitä mieltä, että Taavin täyskäännös vasemmalle on huomattavasti parempi. Kaikki käännökset tehtiin peräkkäin, minkä jälkeen T sai hampaidenpuhdistusluun.

  • Luoksetulon pysäytys

Lenkiltä tultuamme otin pihakäytävällä yhden pysäytyksen. Takapalkkana oli pehmoluu. Pysäytin puolivälin jälkeen ja vapautin taakse 2 sek kuluttua. Pysähdys ei ollut paras mahdollinen, mutta mielestäni ihan kohtuullinen. Taavin luoksetulovauhti oli älyttömän kova. Tein vielä toisen pysäytyksen, tällä kertaa lumihangessa. Jälleen pehmoluu takapalkkana. Kutsuin Taavia, pysäytin ja vapautin välittömästi taakse lelulle. Pojalla oli taas todella kova vauhti. T teki kunnon kaarroksen kääntyessään takapalkalle, haki pehmon iloisena ja juoksi täysillä luokseni. Entäpäs pysäytys? Huono pysähdys olisi ollut, jos en olisi suoraan vapauttanut taakse. Vauhtia oli aivan liikaa. :) Tähän kuitenkin lopetettiin ja lähdettiin sisälle lämmittelemään.

  • Metalliesine

Yksi toisto metalliesineellä tänään. Kokeilin sivellä metallin keskiosaa raa'alla jauhelihalla, jotta Taavi edes harkitsisi esineen ottamista suuhun. Taavi putsasi jauhelihan tarkasti esineestä, muttei tietenkään nostanut sitä. Mitäköhän tässä keksisi? Epäonnistumisen jälkeen otettiin sitten yksi toisto kääreellä - onnistui. Jospa T joskus ottaa metallin paljaana suuhunsa.

Tunnisteet: