View RSS feed

Haarukkanoutoja ja vähän muutakin
12 marraskuuta 2006

Isänpäivää vietimme rauhallisissa tunnelmissa. Iskä käytti meitä agilitykentällä ja kävimme yhdessä lenkillä. Kaiken kaikkiaan vietimme oikein kivan isänpäivän. :O

Agilityharkoissa saatiin vähän tokotreeniäkin, kun Taavi odotteli väliajat makuulla. Yhden kerran tehtiin paikallamakuu. Taavi makoili noin 5 min: radansuunnittelun ja Kassun harjoittelun ajan. Kävin palkitsemassa kerran välillä, kun kuulin hallin ulkopuolelta lasten ääniä. En halunnut riskeerata palkkausta. T oli todella rauhallinen. Tulipahan harjoiteltua vähän vahingossa paikkamakuuta - hyvä niin.

  • Metalliesine

Koulutusmissio osa 100 käynnissä. :O Miia muistutti minua asiasta, jota en ole pitkään aikaan muistanut - haarukkanoudoista. Hän kertoi käyttäneensä haarukoita Fani-setterinsä metallinouto-opetuksessa. Olinhan minäkin aikaisemmin lukenut ko. jutusta ja jopa kerran kauan sitten kokeillutkin, tosin tuloksitta. Päätin ottaa neuvosta vaarin ja kokeilla.

Aamuruoan kanssa testattiin. Ensiksi kuusi toistoa pikkulusikalla. Aluksi T hiukan ihmetteli lusikkaa, mutta alkoi sitten noutaa. Heitin lusikkaa pääasiassa matolle, koska lattialta se oli vaikea poimia. Taavi vaikutti olevan innoissaan. Palkitsin palautuksen (ei perusasentoja) vihellyksellä Taavin lähestyessä iloisesti minua lusikka suussaan.

Tauon jälkeen otin käyttöön haarukan. Jälleen otettiin kuusi toistoa. Taavi näytti tykkäävän hommasta, eikä välittänyt yhtään metallin mauasta. Lusikan pesin ennen treeniä lämpimällä vedellä, mutta haarukan otin suoraan laatikosta.

Iltaruualla 2 x 6 haarukkanoutoa. Ensimmäisellä toistokerralla T ei oikein saanut otetta haarukasta. Kun homma lähti sujumaan, ei mitään ongelmia enää esiintynyt. Sain nauttia iloisen ruokailuvälinenoutajani työskentelystä. Ehkäpä tämä pikkuotus joskus nostaa metalliesineenkin - toivoa on. :O

  • Ruutu

Pitihän sitä ruutua harjoitella. Jätin Taavin paikallamakuuseen pannuhuoneen oven eteen ja menin etupihalle ruutumerkkejä asettelemaan. Leikkimökin vasemmalle puolelle pihavalon alle tekaisin äidin keraamisista kukkaruukuista ruudun. Leikkimökkiin etäisyyttä noin 6-8 m. Toisen ruudun sijoitin ennen agikeppejä aitan eteen. Tämän ruudun tein punaisista tötsistä. Kolmas ruutu sijoittui pihatielle ja merkkeinä olivat siirappipurkit.

Kävin palkitsemassa ja vapauttamassa Taavuskan. Sitten menimme autotallin eteen valon alle ottamaan pari perustreenin kosketusalustalla. Toistoja yhteensä neljä uudella kosketusalustalla. Seuraavaksi oli vuorossa ruutu. Kiersimme pihatien päähän ja lähetin Taavin ruutuun ~25 m päähän. Vau! Taavi ampaisi hetkeäkään epäröimättä ruutuun, etsi keskeltä alustan, ja minä heitin palkaksi pallon - pitkästä aikaa. Palloa ei ole käytetty treeneissä aikoihin, mutta nyt muistin ottaa treeniin mukaan Taavin suosikin. Välittömästi pallon palautettuaan T lähti lähestymään ruutua uudelleen ja meni keskelle. Palkitsin pallonheitolla. Olipas hienoa.

Menin pihaan ja lähetin pihaparkkikselta Taavin tötsäruudulle. Taavi ei hoksannut merkkejä, jotka olivat ikään kuin piilossa pihakeinun takana. Parin epäonnistuneen yrityksen jälkeen vein Taavin lähemmäksi, jolloin T sitten löysi ruudulle. Otin toisen toiston tällä ruudulla hiukan kauempaa pihalta päin, onnistui.

Seuraavaksi lähetys kukkaruukkuruutuun. Taavi ei hahmottanut merkkejä, mutta tarpeeksi läheltä ottaessamme löysi ruutuun. Alustan luo ei heti osunut. Otin toisen toiston, nyt löysi.

Tauon jälkeen kokeilin lähettää Taavin männyn luota noin 10 metrin päästä tötsäruutuun, mutta eipä taaskaan oikein hoksannut ja irronnut. Lopulta juoksin ruutuun pojan kanssa ja siellä leikittiin.

Sitten lähetys suoraan siirappiruutuun pihatielle ja superhyvä suoritus. Palkitsin niin ikään pallolla. Pidin Taaville tauon ja kierrätin sitten autotallille. Lähetin 25 m etäisyydeltä siirappiruutuun, jälleen superhyvä. Loppuun hauskat leikit pallolla ja kivaa oli.

Kai näistä harjoituksista pitäisi tehdä muutama yhteenveto. Ensinnäkin nyt ei näyttänyt olevan mitään ongelmaa ruutuun lähettämisessä ns. aukealla paikalla, jossa merkit näkyvät hyvin. Pihassa oli "objekteja" ruutumerkkien seassa ja tietenkin enemmän lunta. Järkevintä on nyt ottaa ruutua joko tiellä tai todella "aukealla" paikalla. Treeni pitäisi järjestää valoisan aikaan, jos vain mahdollista. Jotenkuten onnistuu pihavalojen loisteessa, mutta silloin ei ainakaan keskelle pihaa. Testasin muuten, miltä maailma näyttää 35 cm korkeudelta. On ne ruutumerkit aika vaikea hahmottaa pienen lumipenkan takaa. Toisin sanoen olen viisastunut, ei ole helppoa olla pieni, kun ohjaaja yrittää pyytää tekemään mahdotonta. Tyytyväinen olen silti, koska T yritti ja siirappipurkkiruudut olivat "just makeita". :O

  • Luoksetulon pysäytys

Ruututreenin jälkeen otettiin pysäytystä. Matka oli liioitellun pitkä, mutta hyvä niin. Jätin Taavin ensiksi autotallin luo ja menin itse kauas Peltoniemeen päin. Kutsuin Taavia ja vähän puolen välin jälkeen pysäytin. Vapautin suoraan taakse pallon luo. Saman treenin tein kujalta päin. Iskä tuli juuri silloin autotallin luo, Taavi hidasti käskyn jälkeen ihan vähän. Päätin ottaa uudestaan. Seuraava toisto oli ok, vapautus jälleen taakse. T löysi pimeästä pallon hyvin. Tähän pysäytystreeniin olin kokonaisuutena tyytyväinen. Matka oli todella pitkä, mutta varsinkin ensimmäinen stoppi oli oikein hyvä.

  • Liikkeestä pysähtymiset

Ruudun ympärillä marssittiin. Vasemmalla sivulla maahanmeno. Kiersin ruudun ympäri ja jatkoin seuruuttamista. Vastakkaisella sivulla (yksi sivu siis välissä) otettiin istuminen. Jälleen kiersin ruudun ja jatkoin seuruuttamista. Vastakkaisella sivulla (sivu, jolla otettiin maahanmeno) seisominen. Kiersin ruudun ja heitin pallon taakse palkaksi. Mikäs tämä oli? Ehkä jokin alkeellinen, pöhlö versio idioottiringistä. Lähinnä oli tarkoitus testata, erottaako Taavi käskyt kunnolla. Ongelmia ei ollut, sillä istuminenkin meni oikein hienosti. Itse vain riuhtaisin aina liikkellelähdöt, jolloin Taavin lähtö ei ollut puhdas. Ikinä ei ole näin seurattu merkkien ympäri, oma kävely hiukan hakusessa, mutta muuten ihan hyvin.

  • Seuraaminen

Hallilla yksi vähän pidempi pätkä ja pari paikallakäännöstä. Palkitsin nappuloilla. Katri kehui hyväksi. T tosin kuumui hiukan paikalla kääntymisessä, mutta perusasennot ok. Kotona ei ole tehty mitään varsinaista, ainoastaan aktiivisesti kontaktivahvistuksia ulkoillessa. Palkitsin nappuloilla. Ruututreenin aikaan palkitsin yhden sivulle seuraamaan hakeutumisen heittämällä pallon taakse. Kontaktivahvistuksissakin T hakee paikkaa hyvin.

  • Kauko-ohjaus

Illalla otettiin keittiössä 2 x 5 toistoa. Liitin mukaan käskysanan "rees". Nyt en avustanut liikeradalla, vaan pidin kalkkunaleikepalaa liikeradan päättymiskohdassa. Toisin sanoen Taavi sai heti noustuaan seisomaan namin suoraan kuononsa kohdalta. Eipä mitään moitittavaa harjoituksessa, hyvin meni.

Tsekkasin Mujusen tokokirjasta kauko-ohjausvinkkejä. Sieltähän minä olen liikeratajututkin löytänyt. Kirjassa neuvotaan vähitellen vähentämään kädenliikettä ja lopulta käsi ei liikukaan ollenkaan. Periaatteessa nyt käteni ei ole enää liikkunut, mutta toisaalta en ole opettanut vielä käskysanaa. Mujusen metodin mukaan käskysana lisätään jo liikeratavaiheessa. Minä kai olen naksutaustani vuoksi opettanut ensin perussuorituksen. Nyt lisätään käskysana, käsi on paikoillaan ja jatketaan näin. Aika huimaa, että olen jo voinut jättää pois liikeradan, mutt T ei tunnu kaipaavaan käsiavustusta.

Tunnisteet: