Tunnari ja sunnuntai
08 lokakuuta 2006

Palasin juuri tunnaritreeneistä. Olo on iloisen sekava, vaikka onpa mukana myös tippa epäonnistumisen makua. Kello oli vähän vaille kaksitoista, kun menimme ulos tunnaria ottamaan. Kerroin eilisessä postauksessa epävarmuudesta, joka tuli epäonnistumisen kautta. Vaikka en "haukkunut"/kieltänyt Taavia epäonnistumisesta (= väärästä kapulasta) tunnarissa, tuntui epäonnistuminen tehneen siitä epävarmemman. Päätin aloittaa käpynoudosta. Ensimmäisellä lähetyksellä edelleen epävarmuutta, eikä oikein edes tajunnut etsiä. Mitäs ihmettä tämä oli? Käskin takaisin sivulle ja otin uudestaan. Nyt etsi aktiivisesti, löysi oman kävyn ja palautti sivulle. Palkaksi juustoa ja raikuvat kehut. Hyvä.

Hain apuhajuttoman oman kapulan grillikatoksesta ja hyppelin metsään, Taavi odotti pihalla. Laitoin kapulat riviin metsässä grillipihtien avulla ja oman kapulan sijoitin kolmanneksi oikealta laskettuna. Kutsuin Taavin sivulle ja lähetin etsimään. Jälleen minulla oli epävarma koira, joka pyöri vähän aikaa, muttei tuntunut edes tajuavan, että kapuloita pitäisi etsiä. Mikäs on johtopäätös? Eilinen treeni aiheutti epävarmuutta tekemiseen, ja nyt ei poika sitten jotenkin tajunnut, saiko tästä palkkaa vai ei. Saatiinhan eilen onnistumisiakin, mutta jotain jäi Taaville hampaankoloon. Otin uudestaan sivulle ja lähetin vielä iloisemmin. Löysipäs poika oman kapulansa ja toi iloisesti sivulle - hyvä. Toisella kerralla (oma kapula kolmas vasemmalta laskettuna) ei ollut enää yhtä epävarma lähetyksessä eli lähti hyvin, mutta haistelu vaikutti vähän epävarmalta. Tuloksena kuitenkin oma kapula, en vaatinut sivulle palauttamista. Kehuin jälleen vuolaasti.

Pidin tauon ja mietin itsekseni, miten saisi sitä varmuutta takaisin. Oma asenteeni oli positiivinen. Täytyy myöntää, että menen helposti lukkoon, jos en olekaan määritellyt treenin kriteeriä oikein ja alkaa tulla epäonnistumisia. Silloin tulee yleensä vain pyörittyä ympyrää ja pohdittua, mikä mättää. Joskus keksii ratkaisun heti, joskus ei. Paha tapani on myös pitkittää treeniä eli kokeilla, josko se vielä onnistuisi. Puollan tapaani tunnarin suhteen. Mielestäni oli järkevä ottaa tauon jälkeen kaksi toistoa, jotta Taavi sai varmuutta. Luotin koiraani, se osaa kyllä tuoda oikean kapulan.

Siispä kaksi viimeistä toistoa. Oma kapula kolmas oikealta laskettuna. Annoin käsiapuja vihjeelle "sök". Miksi? Halusin nyt ohjata Taavia kapuloiden luo ("Kyllä, olet oikeassa paikassa"). Tämän ansiosta Taavi innostui enemmän ja tuli vilkkaammaksi. Tunnarissa mielentilan pitää koiralla olla rauhallinen, mutta joka tapauksessa olin iloinen Taavin pienestä innostumisesta. Poikapa löysi nopeasti oman kapulan ja palautti hienosti sivulle. Aivan kuin eri koira! Kehuin vuolaasti: "Sä olet kyllä tosi makea hieno poika! Noin sitä pitää hienosti tehdä. Hyvä!" Ehkäpä vuoden "vuolaimmat" kehut ja rapsutukset. Perään heti toinen toisto (oma kapula neljäs oikealta laskettuna) ja täydellinen. Taavi löysi hienosti kapulan - ei merkkiäkään epävarmuudesta. Palautus sivulle upea ja iloisuus superluokkaa - jee. Ja sitten lähdettiin iloisesti hypellen pois metiköstä ja tuuletettiin. Onnistuttiinpas.

Tunnisteet: toko

kirjoittanut N_ 11:55 |