TK2 - ohjaajan mokista huolimatta
01 lokakuuta 2006

Onkohan oikeasti olemassa pahempaa jännittäjää kuin minä? Tänään ainakin itsestäni tuntui siltä, ettei taida ainakaan ihan heti löytyä. Onneksi ei mennyt sentään tämänpäiväinen tokokoe aivan pohjanoteeraukseksi, sillä iloinen ja älykäs shelttipoikani teki taas mukavasti hommia. Valitettavasti minä en ohjaajana pystynyt läheskään tarpeeksi hyvin tukemaan koiraani, joten tässä saa katsoa oikein kunnolla peiliin.

Vaikka Jyväskylään on meiltä ainoastaan noin 150 kilometriä, oli luvassa jälleen aikainen aamuherätys. Heräsin "pirteänä" neljän aikaan ja hoidin koirat. Taavi sai ½ normaalista ruoka-annokseen, kuten aina koeaamuina. Poika vaikutti aamulla rauhalliselle, kaipa Taaveloa vähän väsyttikin. Puoli kuuden maissa lähdettiin ajelemaan Jyväskylää kohti. Mukanamme olivat äitini sekä kummitätini Taimi. Pysähdyimme Hirviskankaan Essolla. Ulkoilutin Taavelon nopeasti, minkä jälkeen jatkoimme matkaa kohti koepaikkaa. Koe järjestettiin Ahonlaidassa. Kenttä oli melko suuri jalkapallokenttä, joka oli jaettu kahteen osaan. Näin ollen alokasluokka ja avoin luokka alkoivat molemmat klo 9. Koska olimme perillä jo kahdeksalta, jäi minulle sopivasti aikaa Taavin ulkoiluttamiseen. Taluttelin poikaa pienen lenkin ja kävin ilmoittautumassa. Viikko sitten Keuruulla olin todella ylpeä Taavista, sillä se oli älyttömän rauhallinen. Tänään Taavelo ei valitettavasti ollut yhtä rento, vaan vikisi hiukan ja tuntui huomioivan häiriöitä tavallista enemmän. Olisikohan hihnan päässä heiluneella jännittäjällä ollut jotain vaikutusta koiran käytökseen? Luulenpa, että oli.

Paikalla oli tosiaan paljon väkeä, sillä olihan pelkästään AVO-luokkaan ilmoittautunut 12 koiraa. Palkitsin Taavia kontaktista broileripyöryköillä, nappuloilla ja kalkkunanakkipalasilla. Hyvin näytti poitsulle namit maistuvan. Avoin luokka alkoi yhdeksältä. Tuomarina toimi Marko Puranen. Koska kaikki 12 osallistujaa olivat tulleet paikalle, otettiin paikallamakuu kahdessa erässä. Taavi kilpaili luokkansa neljäntenä, joten olimme ensimmäisessä ryhmässä. Ennen paikallamakuuseen menemistä Taavi vaikutti peräti "normaalilta" (ei äänellyt sen kummemmin). Kehässä pojan suu alkoi toimia, ja Taavi inisi. Onneksi vieressä olleet bordercolliet olivat rauhallisia, eivätkä ainakaan lisänneet käytöksellään Taavin vikinää. Minä taas panikoin ja esim. pyysin "turhaan" Taavia korjaamaan peruasentoaan monta kertaa. Eipä Taavi sitten mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan, vaan vasta toisella. Piilo sijaitsi jalkapallomaalin takana (maalia peitti pressu). Kolme minuuttia tuntuivat piinaavan pitkiltä - pidemmiltä kuin Keuruulla. Kuulin Taavin vinkuvan hiukan, muttei poika kovin äänekkäästi huutanut. Vihdoin saimme palata koirien sivulle. Taavi nousi hienosti ylös. Saimme paikallamakuusta 7 ½. Pienestä ininästä lähti ½ pois, mutta lisäkäskystä kaksi. Tärkeintä oli, että Taavi ei kuitenkaan noussut, eikä inissytkään älyttömästi. Korostan jälleen häiriöitä, joita riitti. Alokasluokan koirat olivat menossa viereiseen kehään, ja toinen avoimen luokan paikallamakuuryhmä odotti kehän laidalla vuoroaan. Olen ihan tyytyväinen, vaikka itse möhlin jännittämiselläni tätäkin suoritusta. Väitän siis kivenkovaa, että Taavi ei mennyt ensimmäisellä käskyllä maahan minun häsläämiseni takia.

Paikallamakuun jälkeen Taavi sai rentoutua makoilemalla nurmikolla. Poika ei inissyt, vaan vaikutti kohtalaisen rennolle - hyvä. Minä kävelin edestakaisin jännittyneenä. Luulin, että Keuruulla jännitin kaikista eniten, mutta eipä tainnut sekään vetää vertojaan tämänpäiväiselle. Ehkäpä minulla oli kasaantunut "hiukan" paineita TK2:sta. Suoritusvuoromme koitti pian. Palkitsin Taavia kontaktista ennen kehäänmenoa ja innostin sitä vähän. Patukkaa en käyttänyt, vaan ainoastaan "hyppelyä" ja broileripyöryköitä.

Ensimmäinen liike oli tuttuun tapaan seuraaminen. En kävellyt yhtä huonosti kuin Keuruulla, sillä en "ontunut". Muuten kävelinkin tikku-ukkomaisesti, eikä Taavi näin ollen oikein pysynyt mukana. Saimme kuitenkin kasin. En voi sanoa olevani tyytyväinen Taavin seuraamiseen, sillä treeneissä pojan seuraaminen on mielestäni huippua. Kuitenkin kokeissa on yksi "hauska" juttu erilainen eli minä jännitän kokeissa, mutta treeneissä en. Jälleen ohjaaja pääsee katsomaan peiliin. Vaikka nyt oikein etsimällä etsin nimenomaan itsestäni virheitä, en aio "masentua", vaan pyrkiä korjaamaan virheeni seuraavaa kertaa varten. Mikä neuvoksi ohjaajan huonoon kävelyyn kokeessa seuraamisliikkeessä? Kuivaharjoittelua, kuivaharjoittelua ja kuivaharjoittelua sekä rentoutumista. Onhan tässä nyt talvi aikaa harjoitella. Taavia en lähde turhaan haukkumaan, sillä poika seuraa hyvin, jos minä kävelen edes hiukan "järkevästi". Tuskinpa koiralta voi odottaakaan esim. hyviä käännöksiä, jos ohjaaja kääntyy "hermostuneesti" ja "riuhtaisemalla".

Liikkeestä maahanmenossa Taavi reagoi kuulemma jo liikkeenohjaajan sanoessa "käsky". Muuten hyvä suoritus eli ysi. Luoksetulon pysäytys jännitti minua erityisesti. Kehän laidalla oli aika paljon ihmisiä ja koiriakin, mikä sai minut tuntemaan oloni epävarmaksi. Taavi tuli vauhdikkaasti, mutta vähän pitkäksi meni pysähdys. Seiska tuli. Uskon, että olisi voinut tulla jopa parempi pysähdys, jos olisin eilen ottanut pari kertauspysäytystä.Liikkeestä seisominen oli ok, sillä pysähdys oli hyvä. Valitettavasti alokasluokassa oli suoritusvuorossa aika kovaääninen pari. Ohjaaja huusi käskyjä todella kuuluvasti, ja Taavi ilmeisesti säikähti ohjaajan kovaa ääntä ja kääntyi hiukan palatessani sen taakse. Harmi, että kokeessa kävi näin, koska voin rehellisesti sanoa, ettei Taavi ole koskaan liikkunut seisomisessa yhtään mihinkään paikaltaan. Saimme kuitenkin kasin.

Noudossa oli taas vauhdissa neiti Korpelin. Viimeksi aamulla mietin, että nyt pitää muistaa heittää kapula tarpeeksi pitkälle. Tietenkin kehässä en jännityksen vallassa muistanut koko asiaa ja heitin sen liian lähelle. Sain toki uusia heiton, mutta siitä lähti kaksi pistettä. Taavi nouti hienosti, joten muuten olisi ollut puhdas kymppi. Omaa mokaa ei saanut takaisin, joten kasi tuli noudosta. Kauko-ohjaus oli napakymppi eli kymppi saatiin. Taavi teki hienot asennonvaihdot, eikä liikkunut senttiäkään eteen tai taakse - hieno koira. Hyppy meni mukavasti - ei epäröintiä. Ainoastaan pieni haukahdus lopussa sai aikaan ½ pisteen menetyksen. Pisteitä hypystä silti 9 ½. Kokonaisvaikutukseksi saimme ysin. Tuomari sanoi, että Taavi alkaa lämmetä, mutta saan pidettyä sen silti hyvin hanskassa. Tällä kertaa muistin antaa Taaville heti kehän jälkeen paljon namia palkaksi - hyvä minä. Sitten jäimme jännittyneinä odottelemaan tuloksia. Kerkisimme myös käydä autossa kahvilla sekä jutella mm. viitasaarelaisten tokotuttaviemme ja Tuijan kanssa. Tuija osallistui Veeran kanssa EVL-luokkaan. Lopulta kaikki AVO-luokan koirat olivat suorittaneet liikkeet, ja oli palkintojenjaon aika. Lopputuloksemme oli 167,5 pistettä, mikä riitti viidenteen sijaan. Olin ihan tyytyväinen.

Mitä tästä kokeesta opittiin? Ainakin se, että minulla on hyvä koira, joka tekee parhaansa ohjaajan haparoinnista huolimatta. Olen onnellinen, että Taavi teki töitä hyvin. Aina jaksan jauhaa tuota, mutta oikeasti olen iloinen Taavin hyvästä motivaatiosta. Minun itseni sen sijaan täytyy petrata. Aion tehdä talven aikana työtä myös henkisen valmentautumisen eteen, sillä haluan oikeasti kilpailla vähän rennommissa fiiliksissä. Ja onhan se totta, että Taavin stressaamisen/vikinän syy on ainakin osalti minun jännittämiseni. Vaikka jännitys kenties vähenee kokemuksen myötä, voi sen eteen tehdä töitäkin. Olinpa omaan käytökseeni kuinka pettynyt tahansa, voin silti tänään olla tyytyväinen - onhan koirani TK2. Tuntuu vieläkin uskomattomalta, että tämän tapahtumarikkaan vuoden tulos on avoimen luokan läpäiseminen. Ovet ovat auki voittajaluokkaan, ja tavoitteeni tälle vuodelle oli ainoastaan TK1. Keväällä tuntui sairauteni takia, että jääköhän kisaaminen kokonaan, mutta eipä jäänyt. Ensi viikolla alkaa "tiukka" voittajaluokan liikkeiden opettamisen suunnittelu. Jatkoa on siis pian luvassa.

Tunnisteet: koepohdiskelut, toko

kirjoittanut N_ 16:22 |