Mietteitä sateisesta tokokokeesta
11 syyskuuta 2006

Onnistuneen tokokokeen jälkeen on kiva kirjoitella koulutuspäiväkirjaan. Päiväkirjastamme nopeimmat ehtivätkin jo löytää maininnan avoimen luokan kokeemme hienosta tuloksesta. Toki vielä hienompi tulos olisi ollut yli 180 pistettä, mutta kyllä 178 on ihan kiitettävä pistesaalis.

Lauantain 9.9. tokokoe järjestettiin Pyhäsalmessa, jonne on meiltä matkaa ainoastaan noin 35 km. On kyllä hienoa päästä osallistumaan tokokokeeseen naapuripaikkakunnalla, sillä yleensä meiltä on joka paikkaan aika paljon välimatkaa. Täytynee myöntää, etten lauantaiaamuna hyppinyt kattoon, kun kuulin sateenropinan. Lähdimme kuitenkin rohkeina äidin ja Taavin kanssa kohti Pyhäsalmea. Perillä olimme jo hyvissä ajoin. Ulkoilutin Taavia jonkin verran. Yleensä tykkään kierrellä alueen todella perusteellisesti Taavin kanssa ennen omaa suoritustamme, mutta sateen vuoksi teimme ainoastaan pienen tutustumiskierroksen. Enimmäkseen poika sai odotella autossa.

Avoimeen luokkaan osallistui meidän lisäksemme viisi koirakkoa. Tuomarina toimi Marko Puranen Siilinjärveltä ja liikkeenohjaajana tuttavamme Tuija Petäistö. Luokka alkoi aikataulun mukaisesti hiukan kymmenen jälkeen. Sade ei ollut loppunut, vaan vettä tuli edelleen taivaan täydeltä. Reippaina kuitenkin astelimme kehään. Avoimen luokan "luoksepäästävyys", narttujen juoksutarkastus ja urosten lyhyt tarkastus, oli tietenkin ensimmäisenä. Tuomari erehtyi luulemaan Taavia nartuksi, mikä tietenkin hiukan hymyilytti minua. Kaipa tuomarin hauska "kömmähdys" sai minut tuntemaan oloni rennommaksi joka tapauksessa.

Kehään siirryttyämme menimme riviin paikallamakuuta varten. Taavi sai vieruskavereikseen Rautialan Maritan (Pyhäsalmen Kennelkerho) x-rotuisen Royn ja Laakon Tiinan (Sievin Kennelkerho) Ruska-sakemannin. Paikallamakuu alkoi Taavin osalta hyvin, sillä poika meni todella nopeasti maahan. Minulla taas pomppasi sydän kurkkuun jättäessäni pojan ja pelkäsin, että jännittynyt käytökseni vaikuttaa negatiivisesti Taavin suoritukseen. Oma jännitykseni valitettavasti tosiaan vaikutti Taaviin, sillä poika inisi paikallamakuun aikana. Toisaalta esim. kylmä ja märkä maa saattoivat stressata Taavia, mikä sitten purkautui ininänä. Lohduttavaa oli se, että tiesin Taavin makaavan maassa kokoajan, kun kuulin pojan inisevän. Kolmen minuutin kuluttua saimme palata koiriemme luokse. Rivistä oli lähtenyt australiankarjakoira ja belgianpaimenkoira. Koirat leikkivät muiden ympärillä, mutta Taavi, Roy ja Ruska makasivat edelleen maassa. Riviin oli jäänyt myös bokseri, mutta muistaakseni se oli noussut seisomaan. Paikallamakuusta saimme seiskan, mikä oli mielestäni kohtalaisesti. Ininä tietenkin alensi arvosanaa, joten kymppi tai ysi jäävät haaveiksi. Joka tapauksessa olin tyytyväinen, koska rivistä lähti kaksi koiraa, eikä sää ollut suotuisa. Totta kai koirien tulee osata suorittaa liikkeet millaisessa säässä tahansa, mutta minä en todellakaan ole harjoitellut Taavin kanssa paikallamakuuta märällä asfaltilla sateessa. Epäonnistuneesta suorituksesta olisin siis saanut syyttää lähinnä itseäni.

Ennen meidän yksilösuoritustamme oli Royn vuoro. Yritin herätellä Taavia mokkapatukan avulla, mutta hirvenlihapullat maistuivat pojasta huomattavasti paremmilta. Pian oli jo meidän vuoromme. Huomasin olevani ihmeellisen rauhallinen tai ainakin rennompi kuin ennen. Kaipa Tuijan läsnäolo rauhoitti minua, kun tiesin, että käskyt tulevat tutulla äänellä. Ensimmäinen liike oli seuraaminen. Taavi seurasi mielestäni kohtalaisen hyvin, vaikka jossain vaiheessa minusta tuntui, että se irtosi yllättävän kauas. Täyskäännöksen minä pilasin, sillä tein sen vasemmalle oikean sijaan. Viimeksi tein saman virheen Iisalmessa hihnassa seuraamisessa. Dementia vaivasi jälleen, mutta yritän nyt seuraavalla kerralla muistaa tehdä käännöksen kiltisti oikealle. Joka tapauksessa seuraamisesta saimme 9 ½.

Seuraamisen jälkeen oli vuorossa liikkeestä maahanmeno. Tässä liikkeessä ei ole koskaan ollut mitään epäselvää, joten tuloksena 10. Seuraavaksi pääsimme testaamaan luoksetulon pysäytystä, joka onkin ollut pieni murheenkryyni. Syytän taas itseäni, sillä en ole vain harjoitellut tarpeeksi. Taavi toimi kuitenkin hienosti. Se lähti tulemaan todella reippaasti luokseni. Minä pysäytin pojan hiukan liian myöhään (vasta merkin jälkeen), mutta pysähdys oli kohtalainen vauhtiin suhteutettuna. Sivulletulo oli todella vauhdikas, Taavi oli älyttömän innoissaan. Luoksetulosta saimme 8, ja olin tyytyväinen.

Seisominen meni hienosti - ei ongelmia. Seisomisen jälkeen Taavi sai noutaa. Noutokapula minun olisi pitänyt heittää pidemmälle, mutta onneksi siitä ei tällä kertaa napsaistu pisteitä pois. Taavi sai noudosta 10 eli eipä siinä mitään valittamista ollut. Noutoa seurasi kauko-ohjaus, jota olemme harjoitelleet ahkerasti. Ensimmäisen ylös ("up")-käskyn sanoin liian korkealla äänellä ja käsimerkkini ei ollut mikään selkeä. Taavi ei noussut heti, mutta lisäkäskyllä poika nousi reippaasti ylös. Muut asennonvaihdot menivät hyvin, vaikka yksi ylösnousu olisi voinut olla hiukan puhtaampi tekniikaltaan. Olen ollut silti viime aikoina Taavin asennonvaihtoihin todella tyytyväinen, joten olosuhteisiin nähden olin jälleen tyytyväinen. Kauko-ohjauksesta pisteitä kertyi 8, sillä lisäkäskysta lähti 2 pistettä.

Viimeinen liike oli hyppy. Liikkeet olivat menneet todella hienosti, joten täytyy myöntää, että aloin paineistua tuossa vaiheessa. Jotenkin sitä vain ajatteli, ettei halua enää pilata viimeistä liikettä, kun on mennyt niin hyvin. Hienosti sujui. Taavi hyppäsi reippaasti, istahti välittömästi käskyn jälkeen ja tuli sivulle nopeasti. Hypystä saimme pisteitä täydet kymmenen.

Koesuorituksen viimeisteli kokonaisvaikutuspisteet, joita saimme 10. Tuomarina kehui Taavin työskentelyä hyvin iloiseksi ja sanoi koirasta näkyvän tekemisenilo. "Hyvin olet koirasi kouluttanut."-lause piristi kummasti sadepäivää. Tuomarin "viimeisten" sanojen jälkeen otin Taavin syliin, palkitsin sen ja juoksimme lämpimään autoon. Ennen autoonpääsyä äiti tosin halasi meitä. Suorituksen jälkeen oli ihana olo, olin niin onnellinen.

Kaikkien koirien suoritettua liikkeet oli tulosten julkistamisen aikana. Niinhän siinä kävi, että voitimme Taavin kanssa avoimen luokan ykköstuloksella kunniapalkinnon kera. Muita ykköstuloksia ei luokassa tullut. Minä iloitsin pokaaleista, mutta Taavi oli huomattavasti innostuneempi siansaparoista - tietenkin.

Sateinen tokopäivä jää iloiseksi muistoksi. Näköjään tokoilu sujuu säässä kuin säässä. Vielä en ole päättänyt, minne seuraavaksi menemme tokoilemaan, mutta eiköhän tässä jonnekin suunnata jossain vaiheessa. Ensimmäisen avoimen luokan ykkösen jälkeen voittajaluokka alkaa tulla lähemmäksi, mikä tietenkin tarkoittaa sitä, että tämän tytön on alettava oikeasti treenaamaan. Seuraavaksi onkin vuorossa ruotsalaisten tokokirjojen tutkiminen sekä tunnarin ja metallinoudon opettelu. Metalliesineeseen on jo kaapissa pehmennyskäärettä, ja Riikka lupasi tuoda tunnarikapulat varastostaan keskiviikkona. Eipä tässä muu auta kuin ryhdistäytyä ja alkaa treenaamaan. Toivotaan tämän päiviksen pitävän motivaatiota yllä.

Täytyy vielä loppuun mainita, että itseasiassa tänään jo harjoittelimme metalliesineen noutamista. Taavihan osasi liikkeen viime joulukuussa melko hyvin, mutta yhtäkkiä pojalle iski ihmeellinen inho esinettä kohtaan. Nyt kriteeri on alhaalla eli pelkkä koskeminen saa aikaan naksauksen ja namin. Tänään otimme toistoja 3 x 10 ruuan yhteydessä ja hyvin sujui. Pari kertaa poika jopa koski esinettä hampaillaan. Lisään seuraaviin treeneihin pehmennyskäärettä esineen ympärille, sillä haluan alkuopetuksen olevan nyt mahdollisimman positiivista/miellyttävää.

Tunnisteet: koepohdiskelut, toko

kirjoittanut N_ 19:52 |