Kuulumisia Keuruun kokeesta
25 syyskuuta 2006

Keuruun tokokoe on - onnellisesti - ohitse. Meillä meni Taavin kanssa oikein hienosti avoimessa luokassa, vaikka pari omaa mokaa jäikin harmittamaan. Virheistänsä kuitenkin aina oppii jotakin.

Mainitsin päiväkirjan puolella, että melko aikaisin lähdimme Keuruuta kohti ajelemaan. Taavi sai herätä jo kuuden maissa. Aamutoimet sujuivat rutiinilla eli ruokaa ½ normaalimäärästä. Ruoan jälkeen käytin pojat pikaisella pissalenkillä, ja seitsemältä startattiin iskän ja Taavin kanssa kotipihasta. Taavi vaikutti aamulla iloiselta ja pirteältä. Taisipa vain edellisen illan yhteislenkki Riikan ja Touhon kanssa piristävän poikaa entisestään. Automatka sujui kivasti. Pysähdyimme 214 kilometrin matkan aikana kerran kahvilla Hirvaskankaan Essolla, jolloin Taavikin sai toki hiukan jaloitella. Koepaikalle saavuimme kymmenen maissa. Koe järjestettiin taimitarhan vieressä olevalla hiekkakentällä, joka sijaitsi aukealla paikalla. Ilma oli pilvinen, ja tuuli puhalsi navakasti. Autonmittari näytti lämpötilaksi noin 14-16 astetta. Voimakkaan tuulen takia ulkona oli kuitenkin todella kylmä. Tuomarina kokeessa toimi Aino Juhantalo-Kakkola.

Ilmoittauduttani tapasimme Emman (http://roverandom.net) ja hänen serkkunsa Matildan, joka osallistui ALO-luokkaan Wilma-cockerinsa kanssa. Minä seurasin jonkin verran alokasluokan etenemistä, mutta enimmäkseen seisoskelin Taavin kanssa kauempana. Poika sai nappuloita palkaksi kontaktin ottamisesta. Avoimen luokan alkamisen lähestyessä annoin Taaville kontaktipalkkana myös maksanpaloja. Välillä Taavelo vikisi ja rapsutteli itseään (pientä stressaamista), mutta vähitellen poika rauhoittui. Kiertelimme koealueella jonkin verran, jotta Taavi sai tutustua ympäristöön rauhassa. Autoon jätin Taavin vain hetkeksi eli pääasiassa olimme yhdessä ennen koetta. Positiivista oli huomata myös se, ettei Taavi välittänyt juurikaan toisista koirista.

Avoin luokka pääsi alkamaan noin klo 11.30. Luokkaan oli ilmoittautunut kymmenen koiraa, mutta paikalla oli ainoastaan kahdeksan, joten paikallamakuu otettiin yhdessä erässä. Olin pienessä paniikissa, vaikka tuomarin "kömmähdys" hiukan rentoutti minua. Hän nimittäin luuli Taavia nartuksi, kun menimme paikallamakuuseen. Jännitin tuomaria kuitenkin, sillä mielestäni hän oli ollut aika tiukka alokasluokassa. Toisaalta jännitän aina älyttömästi, mutta pienikin "lisäjännitys" tekee tilanteesta vielä hankalamman. Ehkäpä tähän kisaamiseen joskus tottuu. Vieruskavereina Taavilla oli paikallamakuussa howavart-narttu ja islanninlammaskoira-uros. Yritin olla jättövaiheessa mahdollisimman rauhallinen, mutta kyllä minä jälleen panikoin. Onneksi sentään muistin tällä kertaa hengittää syvään kerran ja haukoitella. Kolme minuuttia "kopin" takana eivät kuitenkaan tuntuneet niin pitkiltä kuin olin kuvitellut, vaan "yllättävän" nopeasti liikkeenohjaaja jo käski meidät palaamaan koirien sivulle. Olimme kolmanneksi viimeisiä rivissä, joten saimme odotella hiukan "tuomiotamme". Rivissä toisena ollut sileäkarvainennoutaja oli vinkunut osan ajasta ja sai kasin. Minä odottelin jännittyneenä Taavin tulosta, sillä odotin, että poika oli jälleen vikissyt oikein kunnolla. Minua odotti kuitenkin yllätys - tuomari näytti kohdallamme kymppiä. Taavi oli ainoastaan hiukan vilkuillut vieressä ollutta islanninlammaskoiraa, joka oli ilmeisesti harkinnut lähtevänsä rivistä. Uskomatonta, että pikkupoitsuni oli ollut kolme minuuttia hiljaa rivissä - hienoa.

Rohkaisevan paikallamakuusuorituksen jälkeen jäimme odottelemaan yksilövuoroamme. Kävimme autolla kahvilla ja kiertelimme hiukan alueella. Taavi vaikutti iloiselta ja hamusi innoissaan taskussani olevia broileripyöryköitä. Palkkailin kontaktista, mutta "leluherättelyä" en tällä kertaa käyttänyt. Vihdoin koitti meidän aikamme mennä kehään. Seuraaminen meni mielestäni kehnosti. Pehmeä alusta ja jännitys eivät todellakaan ole hyvä yhdistelmä. Kävelin kuin tikku-ukko koko seuraamisen ajan, ja Taavilla oli kova työ seurata vieressäni. Poika teki työnsä mahdollisimman hyvin, mutta ei pystynyt parhaimpaansa minun käytökseni takia. Taavi oli myös aika innokas, ja suu vähäsen lonksui. Pitäisi harjoitella seuraamista enemmän ja nimenomaan namipalkalla, sillä pojan viretila nousee liikaa lelua, varsinkin patukkaa, käytettäessä. Tuomari kysyi seuraamisen jälkeen, onko minulla jalka kipeä, kun onnuin. Sanoin, ettei jalkani tosiaankaan ole kipeä, vaan yksinkertaisesti jännitän aivan liikaa. Pisteitä saimme seuraamisesta jokatapauksessa kahdeksan. Yritän nyt harjoitella seuraamista seuraavaa koetta varten - täytyy oppia itse kävelemään.

Seuraavaksi oli vuorossa liikkeestä maahanmeno. Kymppi tuli - ei ongelmia. Luoksetulo jännitti minua "hiukan". Jätin Taavin reippaasti paikalleen ja menin liikkeenohjaajan osoittamaan paikkaan. Pian sain luvan kutsua poikaa. Taavi teki luoksetulon alussa pienen mutkan oikealle, ei kuitenkaan kehänauhojen ulkopuolelle. Minun ei tarvinnut toistaa kutsua, vaan kyseessä oli noin sekunnin mittainen "oikosulku". Pian poika oli jo merkin luona, jolloin annoin välittömästi pysäytyskäskyn. Taavi pysähtyi kuin seinään! Eipä se ole tainnut noin hyvin pysähtyä harjoituksissa koskaan. Luoksetulon loppupätkä oli myös hyvä, joten saimme ysin. Hienoa, vaikka alussa tuli pieni kaarros. Iskän kanssa mietittyämme keksimme, että todennäköisesti Taavi oli huomannut kentän laidalla sijainneet esteet, puomin ja kepit, ja oli ehkä ajattelut lähteä suorittamaan keppisarjaa. Luoksetulon jälkeen tuomari kehotti yleisöä taputtamaan, kun tulee näin hyviä pisteitä.

Seisominen meni hienosti, ja tuomari kehui pysähdystä edeltävää seuraamispätkää. Tästä liikkeestä saimme pisteitä yhdeksän. Noutoon olin kohtalaisen tyytyväinen, vaikka palautus olisi mielestäni saanut olla aavistuksen verran nopeampi. Pisteitä tuli kymmenen eli hyvinhän se meni kokonaisuutena. Kauko-ohjaus osui nappiin. Taavi teki hienot asennonvaihdot, eikä puhettakaan epäröinnistä nousuissa. Pisteitä kertyi 9 ½.

Viimeinen liike, hyppy, ei mennyt aivan suunnitellusti. Liekö sitten syynä ollut kova vastatuuli vai mikä, niin Taavi ei hypännyt ensimmäisellä käskyllä. Käskyn sanottuani poika kävi pienen lenkin esteen edessä, mutta epäröi ja palasi sivulle. Toisella käskyllä hyppäsi ja teki hyvän suorituksen. Pisteitä tuli epäröinnin takia 6 ½. Jossain vaiheessa Taavilla oli pientä epävarmuutta hypyn suhteen, mutta viime aikoina hyppy on ollut aika varma. Ehkäpä jälleen jokin "oikosulku" tai sitten vastatuuli kohisi korvissa. Kokonaisvaikutukseksi saimme 9. Taavi kuulemma työskentelee iloisesti ja tykkää tehdä kanssani.

Päivän lopputulos oli voitto 181,5 pisteellä, ja kunniapalkinto saatiin myös. Omaan seuraamissuoritukseeni olin pettynyt, mutta harjoittelen sitä kävelyä, jotta se toimii jännittyneessäkin tilassa. Taavi teki töitä hienosti. Jatkossa minun on kiinnitettävä enemmän huomiota palkkaamisen nopeuteen kehästä tullessa. Helposti näyn unohtavan koiran välittömän palkkauksen kehän jälkeen. Onneksi eilen muistin palkata Taavin melko nopeasti, mutta vielä olisi parannettavaa. Iskän mielestä kuitenkin palkkasin Taavin pian kehän jälkeen. Ainakin lihapullat maistuivat poitsulle ja sai Taavelo niitä lisää vielä lopputuloksen selviämisen jälkeen. Toivotaan, että Taavi todella ymmärsi, kuinka hienosti se oli taas totellut.

Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin. Eilen illalla otimme myöhemmin vielä 3 x 6 toistoa metalliesineen kanniskelua, mikä sujui hienosti. Tällä viikolla on tarkoitus hioa hiukan pysäytystä (varmuutta), hyppyä (vihjeen vahvistamista), kauko-ohjaus (nousujen vahvistaminen jatkukoon) ja seuraamista. Minä puolestaan opettelen kävelemään seuraamisessa. Ja lupaan lukea tokoilun ohella kiltisti kokeisiin.

Tunnisteet: koepohdiskelut, toko

kirjoittanut N_ 14:26 |