Aamun metallinoutoharjoittelua ja tunnarisuunnittelua
15 syyskuuta 2006
Ihanaa, viikonloppu on vihdoin täällä - ainakin melkein. Kouluni loppui juuri, joten linkkiä odotellessa on aikaa raapustaa tokopäivikseen. Sähköpostiani lukiessani tosin petyin pahasti, sillä emme ehkä pääsekään Keuruun tokokokeeseen. Ilmoitin Taavin kokeeseen matti myöhäisenä, ja vielä ilmoittautumisemme hyväksymisen jälkeen oli tullut viimeisenä ilmoittautumispäivänä leimattuja kirjeitä. Toisin sanoen meidät "tiputettiin" ensimmäiselle varasijalle. Nyt pitää vain toivoa, että jollekin nartulle sattuu juoksut tai joku jostain muusta syystä peruuttaa osallistumisensa. Toisen epäonni on aina toisen onni. Jään malttamattomana odottelemaan lisäinfoa eli pääsemmekö kokeeseen vai emme.
Tänä aamuna jatkoimme metalliesineharjoittelua. Jälleen olin vähällä myöhästyä bussista, mutta pitihän aamuun yhdet tokotreenit mahduttaa. Taavi ei ensimmäisellä kerralla heti nostanut esinettä, vaan katsoi minua "höpsönnäköisenä". Heti pienen "töllötyksen" jälkeen poika nosti esineen reippaasti. Otin 2 x 10 toiston sarjaa. Huomasin, että toistojen edetessä Taavi tuli aina vain innokkaammaksi. Välillä heitin kapulan noin metrin päähän, ja poika lähti välittömästi hakemaan sitä. Oli myös todella positiivista huomata Taavuskan heiluttavan häntäänsä metalliesine suussaan.
Pitäisi tässä pian alkaa miettiä sopivaa vihjesanaa metallinoudolle. Ehkäpä tällä kertaa voisi käyttää ranskan sanakirjaa apuna.
Minulla oli tarkoitus pohtia vielä tunnarinopetusta. Pian alkaa olla jo kiire bussiin, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin uuden suunnitelmani ylös tässä välissä. Tarkoitus on harjoitella ensiksi kävyillä ts. muilla luonnonesineillä. Aion aloittaa menemällä metsään Taavin kanssa. Lähetän pojan hakemaan käpyä ja käytän etsimisvihjettä (sama kuin kapulan kanssa) "sök". Ensimmäiseksi ainakin pari toistoa pelkkää käpyhakua vapaasti. Tietenkin on tärkeää itse merkitä jotenkin oikea käpy. Seuraavaksi otan mukaan perusasentoon tulemisen eli liike muokkautuu noutomaisemmaksi. Kun käpynoudot onnistuvat hyvin, on aika vähän ajan kuluttua kokeilla juttua tunnarikapuloilla. Ensin tunnarikapulat viedään hajustumaan metsään joksikin aikaa (useita päiviä). Sitten tehdään metsässä tunnari eli laitetaan hajustuneiden kapuloiden joukkoon "oikea" (minunhajuiseni) kapula ja lähetetään koira hakemaan. Onnistumisten jälkeen siirretään kapulat vähitellen tasaisemmalle maalle ja lopulta kentälle. Mielestäni koulutusmetodi kuulostaa järkevälle ja "luonnonmukaiselle", joten tätä kokeillaan jo tänä iltana.
Tunnisteet: toko
0 Kommentit:
Lähetä kommentti
<< Kotiin